Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Koskilaiset

Pääkirjoitus: Apua on tarjolla, ei kannata empiä yhteydenottoa

Valkeakoskella puhuttiin koko viime vuosi lasten ja nuorten asioista. Nuorten tilanne nousi puheenaiheeksi pahoinvoinnin kautta, ja esiin tuli muun muassa pahentunut huumeongelma. Aina voi parantaa, mutta nyt jo koko kaupungin yhteisestä huolesta on seurannut paljon hyvää. Vanhemmat, järjestöt ja myös kaupungin virallinen organisaatio on kiinnittänyt katseensa kaupungin lapsiin ja nuoriin. Perhetyön tilanne Valkeakoskella on reilusti kohentunut. Parannusta on odotettavissa entisestään, kun avoinna olevat kolme sosiaalityöntekijän paikkaa täytetään. Julkisuuden voima on valtava. Lapsiperheiden avuksi perustettu tilapäinen kotipalvelu aloitettiin Valkeakoskella viime vuoden keväällä. Kun Valkeakosken Sanomat kirjoitti aiheesta toukokuussa, kysyntä kasvoi 60, jopa 70 prosenttia. Palvelulle oli selvästi valtava tilaus, ja tärkeää oli tiedottaa siitä laajasti. Tällä hetkellä kaupungin perhetyön parissa tehdään kotipalveluun liittyviä käyntejä noin kerran päivässä. Tärkeää on paitsi tiedottaminen, myös sen hyväksyminen, että nyt tarvitsen apua. Suomalaiselle on kunnia-asia pärjätä itse vaikka hampaat irvessä. Väsymyksen kierteessä unohtuu helposti, että avun pyytäminen on viisautta. Kaupungin perhetyöstä muistutetaan, että tilapäisen kotipalvelun tarkoitus on auttaa perhettä turvaamaan lapsen arjen sujuminen. Yhteydenottoa ei kannata empiä. Apua saa ja pitää pyytää, jos tuntee tarvitsevansa tukea.