Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Koskilaiset

Kirjasto voi muuttaa Torikeskukseen jo ensi keväänä

Valkeakosken kaupunginkirjasto saa käyttöönsä yli tuhat neliötä tilaa Torikeskuksen toisesta kerroksesta. Valkeakosken kaupunginkirjasto saa uudet tilat mahdollisesti jo ensi keväänä. Kirjasto muuttaa Torikeskuksen toiseen kerrokseen, joka on tällä hetkellä pääosin tyhjänä. –Olemme kirjastossa todella innoissamme asiasta. Nykyisen kirjastotalon peruskorjausta on odotettu ja mietitty pitkään, ja siksi on hienoa, että tilakysymykseen saadaan vihdoin ratkaisu, kirjastotoimenjohtaja Leena Toivonen sanoo. Kirjaston muuttoa Torikeskukseen samoin kuin vapaa-aikakeskuksen peruskorjausta esiteltiin päättäjille valtuustoseminaarissa viime viikolla. Kaupunginhallitus ottaa vapaa-aikakeskuksen hankesuunnitelmaan ja investointipäätökseen kantaa maanantain kokouksessaan. Kirjaston muutto on yksi osa hankesuunnitelmaa. Pysyvä muutto Kirjasto ei muuta Torikeskukseen väliaikaisesti vaan pysyvästi. Kirjastotalo säilyy, mutta se peruskorjataan Valkeakoski-opiston ja taideoppilaitosten käyttöön. Kirjaston käyttöön tulee Torikeskuksessa lähes 1 200 neliötä. –Tavoitteena on, että kirjastoratkaisu ei odota vapaa-aikakeskuksen peruskorjaushankkeen suunnittelua ja toteutuksen alkua, vaan se toteutetaan niin pian kuin mahdollista, toimitilapäällikkö Jarmo Airaksinen sanoo. Kirjaston muutto kauppakeskukseen ei vaadi valtavia muutostöitä. Kyse on lähinnä nykyisten liiketilojen yhdistämisestä väliseiniä poistamalla. Muutostöihin arvioidaan kuluvan noin 200 000 euroa. –Jos kirjaston uusien tilojen suunnittelutyö saadaan tehtyä tavoitteen mukaan tänä vuonna, kirjasto pääsisi muuttamaan ydinkeskustaan jo ensi vuoden kevätkaudella, Airaksinen sanoo. Torikeskuksen rakenteiden kantavuutta on epäilty etenkin nettikeskustelussa sen jälkeen, kun muuttoajatuksesta kerrottiin julkisesti. –Asia on selvitetty, eikä ongelmia sen suhteen ole, Airaksinen kommentoi. Paljon mahdollisuuksia kirjastolle Virkamiehistä koostuvan kaupunkisuunnitteluryhmän mukaan kirjaston siirto ydinkeskustaan vaikuttaa myönteisesti kaupunkirakenteeseen ja elävöittää keskustaa. Muutos uskotaan myös lisäävän kirjaston käyttöä. –Nykyään palveluilta edellytetään esteettömyyttä ja hyvää saavutettavuutta. Nykyinen kirjastotalo ei täytä näitä vaatimuksia. Uusiin tiloihin asiakkaiden on selvästi helpompi tulla, Leena Toivonen sanoo. Kirjaston toimintoja on jo alustavasti luonnosteltu uusiin tiloihin, mutta tarkka suunnittelutyö on vielä edessä. Leena Toivonen korostaa, että suunnittelutyössä on oleellista miettiä tarjontaa ja palveluita asiakkaan näkökulmasta. –Olisi hienoa saada asiakkaat jollain tavalla mukaan suunnitteluun. Mietimme vielä, miten voisimme koota mielipiteitä ja toiveita, Toivonen sanoo. Kirjastotalon tilat eivät enää vastaa kirjaston nykytarpeita. Peruskorjaamaton rakennus on lisäksi huonokuntoinen, ja esimerkiksi katto on paikoin vuotanut. Leena Toivosen mukaan Torikeskuksen tilat antavat paljon mahdollisuuksia kirjastolle. –Toivottavasti ihmiset kokevat kirjaston muuton myönteisenä asiana. Torikeskuksen tiloihin tulee varmasti erilainen tunnelma kuin nykyisessä kirjastotalossa, sillä tilat ovat uudet ja korkeat. Se voi tietysti tuntua nykyisen kirjaston tunnelmaan tottuneesta oudolta, Toivonen arvelee. Lehtilukusali sijoittuu Ulvajankadun puoleiseen kulmaukseen, jonne on suora käynti pysäköintialueelta. Lehtisalitoiminta sopisi hyvin myös Torikeskuksen katutasoon, esimerkiksi kahvilan yhteyteen. –Paikkahan olisi ihanteellinen ja kutsuva, mutta ratkaisuja pohditaan vielä, Toivonen sanoo. Valkeakosken kaupunginkirjasto muuttaa pysyvästi Torikeskukseen todennäköisesti ensi vuoden aikana. Kirjaston käyttöön tulee liki 1 300 neliön tilat, joista suurin osa sijoittuu toiseen kerrokseen. Katutasoon sijoittuu pieni varastotila. Kaupunki vuokraa tilat kirjastolle. Vuokrakuluja tulee vuodessa noin 122 000 euroa. Nykyinen kirjastotalo säilytetään ja peruskorjataan Valkeakoski-opiston ja taideoppilaitosten käyttöön. Uuteen kirjastoon pääsee hissillä Torikeskuksen aulasta tai suoraan kattopysäköintialueelta.