Valkeakoskella oli huhtikuussa 10,9:n työttömyysprosentti – ainoana Pirkanmaan kuntana kymmenen prosentin huonommalla puolella. Työttömiä työnhakijoita oli 983 ja maaliskuusta määrä oli kasvanut lähes sadalla. Tästä huolimatta kaupunginjohtaja Minna Uschanoff toteaa, että kaupungissa on pikemminkin työvoimapula.
Kaupunginjohtaja: Pirkanmaan Portti oli pitkään ehdolla Postin jättimäisen logistiikkakeskuksen paikaksi – Tästä syystä Valkeakoski tippui kisasta
Valkeakoskella on Pirkanmaan korkein työttömyysprosentti, mutta kaupunginjohtaja Minna Uschanoff kertoo kuulevansa jatkuvasti teollisuudesta viestiä työvoimapulasta. Asukkaiden hankinta olisi avain sekä uusien että vanhojen yritysten menestykseen. Uschanoff kertoo haastattelussa myös teollisuushallien puutteesta ja siitä, miksi Postin yli sadan miljoonan euron arvoista investointia ei saatu houkuteltua Valkeakoskelle.
Yli sadan miljoonan euron arvoisen investoinnin selvittely eteni niin pitkälle, että Posti kävi Pirkanmaan Portilla tutustumassa alueeseen. Arkistokuva on vuodelta 2020.