18 000-litrainen jätelietesäiliö kaatui Leppäjärventiellä Valkeakoskella

Onnettomuuden yhteydessä sattui myös pieni öljyvahinko.

| Päivitetty

Traktorin vetämä jätelietesäiliö on kaatunut Valkeakoskella Leppäjärventiellä. Jätelietesäiliössä oli 18 000 litraa jätelietettä.

”Lietettä pääsi vuotamaan lähimaastoon arviolta 10 000 litraa”, sanoo Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Joonas Suikkanen.

Pelastuslaitos hillitsi lietteen kulkeutumista tuomalla kottikärryillä maata padoksi. Imuauto kävi tyhjentämässä säiliön loppuun, ja hinausauto oli paikalla nostamassa kaatunutta säiliötä pystyyn.

Suikkasen mukaan kohtalaisen lähellä onnettomuuspaikkaa sijaitsee rakennus, jolla on pintavesikaivo. Patoamisella pyrittiin estämään lietteen kulkeutuminen kaivoon.

Onnettomuuden yhteydessä sattui myös pieni öljyvahinko, kun säiliön hydrauliikkaöljyä vuosi tielle. ”Puhutaan muutamasta litrasta”, Suikkanen arvioi.

Paikalla oli päivystävän palomestarin yksikön lisäksi yksi pelastuslaitoksen yksikkö.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilanne- ja johtokeskuksen päivystävän palomestari Jari Hiltusen mukaan onnettomuuspaikka ei ole pohjavesialue. Onnettomuuspaikka on metsäisellä alueella asutuksen ulkopuolella, Leppäjärventien keskiosuudella.

Oikaisu: 18.5. kello 12.53: Pelastuslaitos kertoi alun perin, että tielle olisi valunut koko jätesäiliön sisältö eli 18 000 litraa jätelietettä. Oikea määrä on noin 10 000 litraa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos