Psykiatrian jonot nyt Pirkanmaalla täysin poikkeuksellisia – Kuva näyttää valtavan eron muuhun Suomeen
Koronaepidemian aikana psykiatrian jonot kasvoivat koko Suomessa. Muualla ruuhkat ovat tasoittuneet, mutta Pirkanmaan luvut ovat täysin omassa luokassaan. Selvitimme, miksi Pirkanmaan tilanne on näin huono.
Psykiatrian toimialuejohtaja Hanna-Mari Alanen on toiveikas siitä, että tekeillä oleva selvitys auttaa psykiatrian kriisin selättämisessä Pirkanmaalla. ”Hyvinvointialueen ylintä johtoa myöten kriisi on ymmärretty ja hätä kuultu.” Toisessa kuvassa on Pitkäniemen sairaala Nokialla. Kuva: Pete Aarre-Ahtio
Aikuispsykiatrian hoitoon pääsyä odotti Pirkanmaalla maaliskuun lopussa yli 1 650 ihmistä. Heistä 760 on odottanut hoitoa yli puoli vuotta, mikä on kauemmin kuin hoitotakuu edellyttää.
Pirkanmaan jonot ovat moninkertaiset muihin hyvinvointialueisiin verrattuna, käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tilastosta. Tuoreimmat toukokuussa julkaistut luvut ovat maaliskuulta.