Kevään ylioppilaan resepti hyviin papereihin: ”Olen lukenut päivisin ja illalla viettänyt ajat jalkapallokentillä”

”Äiti on vitsaillut, että olen ollut enemmän jalkapallokentillä valmentamassa ja pelaamassa kuin lukemassa”, Valkeakosken Tietotien lukiosta ylioppilaaksi kirjoittava Topi Ryttyläinen, 18, sanoo.

Valkeakoskelainen kevään ylioppilas Topi Ryttyläinen on jalkapallossa oikeasti valmentaja ja laitapuolustaja, mutta lukio alkaa olla lakitusta vailla maalissa. Tuliterää valkolakkia soviteltiin nuorelle miehelle hyvin tutulla Saharan kentällä.

Jos elämä vie valkeakoskelaisen Topi Ryttyläisen etäälle Valkeakoskesta, FC Hakan kausikortin hän joka tapauksessa ostaa joka vuosi.

”Sen jo isälle lupasin”, Ryttyläinen kertoo.

Ryttyläinen kuuluu Hakan Akatemia -joukkueeseen, joka pelaa jalkapalloa miesten 3. divisioonassa. Toista kauttaan hän myös valmentaa kotiseurassa. Tänä vuonna valmennuksessa on vuonna 2023 15 vuotta täyttävien eli 2008 syntyneiden poikien joukkue.

Tiistaina varmistui, ettei jalkapallo ole päivälukion käymistä häirinnyt. Ryttyläinen kirjoitti kuusi ainetta, joista historiasta ja ruotsista tuli laudatur ja matematiikasta, kemiasta sekä lyhyestä saksasta eximia. Äidinkielestä hän kirjoitti magnan.

Tuloksistaan mies ei yllättynyt.

”Historia oli haastavin, mutta se onnistui hyvin.”

Ylioppilaskirjoitukset eivät Ryttyläistä juuri stressanneet.

”Olen lukenut päivisin ja illalla viettänyt ajat jalkapallokentillä. Olen pyrkinyt siihen, etten ota [lukio-opiskelua] niin tosissani. Äiti on vitsaillut, että olen ollut enemmän jalkapallokentillä valmentamassa ja pelaamassa kuin lukemassa.”

Vapaa-iltoja ei paljon jää, mutta jos niitä on, liikunnallista tekemistä riittää.

Pääsykokeisiin Ryttyläinen ei ole päntännyt. Tavoitteena on päästä sisään Helsingin tai Turun yliopistoon papereilla.

”Hain valtiotieteelliseen taloustieteiden puolelle.”

Sitä, miksi tämä kevään ylioppilas haluaa ”isona”, on liian aikaista kysyä.

”Löytyykö työ urheilun puolelta vai koulutuksen kautta. Siitäkään en ota painetta. Lähden kokeilemaan.”

Eerikkilän urheiluopistolla Ryttyläinen on ollut jonkun verran töissä erilaisilla jalkapalloleireillä ja yhdellä salibandyleirilläkin.

”FC Hakalla olen ottelutapahtumissa kenttämestarina eli hoitelen kastelut, valot ja muut. Harvoin se kuitenkaan työltä tuntuu. Siellä on hyvä porukka. Kun ajoissa menee, ei ole liikaa kiirettä. Jos tarvitsee apua, niin pyytää vaan.”

Heinäkuussa Topi Ryttyläinen astuu armeijaan. Palveluspaikaksi tulee Parola. Tässä vaiheessa hän miettii, että jos puolella vuodella selviäisi, ehtisi vielä pelata yhden kauden jalkapalloa ja valmentaa.

”Olisi mukavaa myös ehtiä ulkomaille vähän katsomaan futista. Yhden kaverin kanssa jo teimme reissun Englantiin. Suomessakin jalkapallo-ottelussa on hienoa, mutta ulkomailla vasta onkin yleisöä ja tunnelmaa.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos