Prisma-hanke etenee: Pirkanmaan Osuuskauppa aikoo tehdä Valkeakosken kaupungin kanssa kaupat lisätontista – Louhiminen tulee kalliimmaksi kuin itse ostohinta

Tyhjä tontti Tehtaankadulla ei kelpaisi asuinrakentamiseen, koska tehdas on liian lähellä. Kun Pirkanmaan Osuuskauppa ostaa sen, mahdollistuu S-marketin muuttaminen Prismaksi ja tarpeellisten pysäköintipaikkojen rakentaminen.

Kaupunginhallitus saa maanantaina 15. toukokuuta hyväksyttäväksi esisopimuksen tonttikaupasta, joka mahdollistaa S-marketin laajentamisen Valkeakosken keskustassa Prismaksi. Kauppa voi toteutua, kun meneillään oleva asemakaavamuutos on tullut lainvoimaiseksi.

Myytävä tontti on kooltaan 1 345 neliömetriä. Rakennusoikeutta siinä on noin 1 350 kerrosneliötä. Nykyisin tonttia koskee teollisuus-, liike- toimistorakennusten korttelialueen merkintä, mutta asemakaavatyössä se on muuttumassa kaupan toimintoja mahdollistavaksi.

Tontille on määritelty hinta pyytämällä ulkopuolisen kiinteistöarvioijan arvio. Arvion mukaisesti kaupunginhallitukselle ehdotetaan, että tontti myydään 85 000 eurolla. Hinta-arviota varten on vertailtu kiinteistökauppoja ja otettu huomioon tontin käyttömahdollisuus. Asumista tontilla ei ole eikä niin lähelle tehdasta sitä voi kaavoittaakaan, kaupunginhallituksen esityslistalla kerrotaan.

Tontin kallion mahdollinen louhiminen kustannuksineen jää ostajalle. Alustavien arvioiden mukaan louhinnan kustannuksiksi louheen poistokuljetuksineen tulisi noin 121 000 euroa. Laskelmassa louhintaa on on noin kolmen metrin syvyydeltä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos