Valkeakosken kaupunki kerää toukokuun ajan kuntalaisilta ideoita ensi vuoden talousarviota ja tulevien vuosien taloussuunnitelmaa varten.
Perinteisesti osallistuva budjetointi on ymmärretty siten, että kaupunki antaa määrärahan, jonka käytöstä kuntalaiset saavat päättää. Kaupungin controller Mari Tomperin mukaan Valkeakoskella päätettiin kuitenkin lähteä liikkeelle toisin päin, ideoiden keräämisestä.
”Teimme 5,5 miljoonaa alijäämää viime vuonna. Tuntuisi vähän oudolta, jos antaisimme yhtäkkiä 100 000 euroa, minkä käytöstä saa ehdottaa mitä tahansa”, Tomperi muistuttaa.
Kaupungilla toivotaan, että osallistuvan budjetoinnin kautta tulisi ideoita, joihin ei välttämättä tarvitsisi erillistä määrärahaa, vaan ehdotukset saataisiin ujutettua mukaan jo nykyiseen toimintaan. Erityisen toivottuja olisivat ehdotukset, joissa budjetin raameissa esimerkiksi nykyisiä toimintoja voisi organisoida paremmin tai muutoin kehittää. Toki mikään ei estä myöskään täysin uusien avauksienkin tekemistä. Säästöehdotuksiakin saa esittää.
”Nyt saa visioida hyvin avoimesti”, Tomperi kannustaa.
Osallistuvan budjetoinnin taustalla on valtuustoaloite vuodelta 2018. Tomperin mukaan aloitteeseen vastaamisessa on kestänyt, koska samaan aikaan tehtiin taloushallinnon järjestelmäuudistusta. Alunperin kaupungilla suunniteltiin, että osallistuva budjetointi olisi saatu tähän mukaan. Tämä ei kuitenkaan toteutunut, sillä uusien ohjelmien myötä ei tullut sellaista järjestelmäteknistä ratkaisua, jolla osallistuvan budjetoinnin olisi voisi toteuttaa. Käytännössä osallistuva budjetointi on toteutettu nyt Webropol -kyselynä.
Näin ehdotus etenee
Kysely on auki kaupungin verkkosivuilla toukokuun loppuun asti.
Ehdotukset tehdään anonyyminä eli ilman nimeä. Ehdotuksia voi antaa kaupungin verkkosivuilla, mutta jos sähköistä väylää ei halua käyttää, osallistuvan budjetoinnin ehdotuksia otetaan vastaan paperisena kirjastolla tai kaupungintalon infossa.
Tomperi toivoo, että ehdotuksen antaja laittaisi mukaan oman arvionsa sen kustannuksesta.
Jo ensimmäisen viikon aikana ehdotuksia tuli yli 20. Kaikki ehdotukset menevät viimeistään kesäkuun aikana kaupungin johtoryhmälle, joka miettii ehdotusten toteuttamismahdollisuuksia.
Jos osallistuvan budjetoinnin ehdotuksissa on esimerkiksi toisilleen vastakkaisia ehdotuksia, on mahdollista, että syksyllä ehdotuksista järjestetään kuntalaisäänestyksiä.
Toiveena on, että jo syksyn talousarvioehdotukset sisältäisivät osallistuvan budjetoinnin ehdotuksia – riippuen toki siitä, millaisia ehdotuksia tulee.
Syyskuun puoliväliin mennessä valmistuvat lautakuntien talousarvioehdotukset etenevät kaupunginjohtajan tekemään talousarvioehdotukseen, joka etenee kaupunginhallitukselle ja lopulta valtuustoon.
Ensimmäiset kuntalaisten osallistuvan budjetoinnin ehdotukset voisivat siis olla käytössä jo ensi vuonna.
Ei tarvitse olla loppuunmietitty
Osallistuvan budjetoinnin ehdotukset ovat esimerkiksi kuntalais- tai valtuustoaloitteisiin verrattuna nopea ja suora väylä kuntalaisilta kaupungin toimintaan. Mutta siinä missä aloitteet usein ovat pitkälle mietittyjä, nyt ideoita toivotaan matalalla kynnyksellä.
”Kuntalaisilta tulevan ohjauksen ei tarvitse olla loppuun asti mietitty. Tämä on kanava, minne voi heittää ideoita. Johtoryhmä alkaa sitten tekemään sitä työtä, miten ehdotus käytännössä etenee: kuka vastaa ja minkälaista euromäärää se tarkoittaa”, Tomperi kuvailee.
Tomperi myöntää, että osallistuvasta budjetoinnista tulee lisää työtä johtoryhmälle. Jos tulevaisuudessa näyttää siltä, että nykyinen osallistuvan budjetoinnin malli on jatkossa liian työläs toteuttaa, järjestelyä voidaan tulevaisuudessa muuttaa: esimerkiksi rajata tarkemmin, minkälaisia ehdotuksia kuntalaisilta kysytään.
”Järjestelmä on nyt avoin, koska haluamme nähdä, millaisia asioita sieltä nousee”, Tomperi sanoo.
Aivan samanlaista mallia ei ole muualla Suomessa käytössä, mutta Euroopassa on monenlaisia malleja käytössä, esimerkiksi Tallinnassa on vähän samantyyppinen malli kuin Valkeakoskella.
Oman budjettiehdotuksesi pääset jättämään tästä.
Fakta
Tällaisia ideoita odotetaan
Idean tulee olla lain mukainen ja kaupungin toimivallassa.
Kustannukset tulee mahtua budjettiin. Lisäksi idean on oltava kaupungin ylläpidettävissä jatkossa siten, ettei se edellytä esimerkiksi uuden pysyvän henkilökunnan palkkaamista.
Lisäksi idean on oltava epäkaupallinen, syrjimätön ja yhdenvertaisuutta edistävä.