Valkeakoski maksaa tänä vuonna 102 yksityistielle kunnossapitoavustusta – Summat vaihtelevat tien pituuden ja luokituksen mukaisesti

Valkeakoski jakaa tänä vuonna yksityistieavustuksia yhteensä noin 86 000 euroa. Määräaikaan mennessä avustushakemuksia saapui 102. Kaikki määräaikaan tulleet hakemukset myös johtivat myönteiseen päätökseen. Yksi avustushakemus myöhästyi, ja ehtojen mukaan se jätettiin tämän vuoksi käsittelemättä.

Yksityistiet on jaettu neljään eri luokkaan. I luokan yksityistielle avustus on 0,59 euroa metriltä, mistä avustus laskee luokittain. IV luokassa avustusta lasketaan 0,34 euroa tiemetriltä.

Tienpitoon voi saada avustusta vain, jos tietä koskevien asioiden hoitamista varten on perustettu tiekunta. Lisäksi tiekuntaa ja yksityistietä koskevien tietojen pitää olla yksityistierekisterissä ja tie- ja katuverkon tietojärjestelmässä ajan tasalla. Lisäksi järjestäytyneen tiekunnan pitää yksityistieavustuksen saamiseksi periä osakkailtaan yksikkömaksuja.

Noin 15 yksityistietä jätti kunnossapitoavustuksen hakematta. Suurimman avustuksen 4 965 euroa saa Rauttuntie, jonka pitus on 9 930 metriä. 3 915 euroa avustusta tulee 7 830 metrin pituiselle Konhon yksityistielle, joka on luokkaa II. Leppäjärven-Kolunmaan yksityistie on sitä Konhon yksityistietä pidempi, 8 100 metriä, mutta tieluokaltaan kolmosta, jolloin avustus jää 3 321 euroon. Pienimmillään yksityistien kunnossapitoavustus on vain noin 100 euron luokkaa.

Kaikkiaan yksityisteitä on Valkeakoskella yli 200 kilometriä. Vajaa 3 kilometriä Yli-Nissin asutusalueen teitä ovat tässä määrässä mukana, mutta ne ovat Valkeakosken kaupungin hoidossa. Kunnossapitoavustukset, joita tuli hakea 17. maaliskuuta mennessä, hyväksyi viime kokouksessaan Valkeakosken tekninen lautakunta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos