Vuonna 2022 Valkeakoskelle perustettiin 87 uutta yritystä. Samaan aikaan 44 yritystä lopetti toimintansa. Asia selviää kaupungin elinkeino-ohjelman vuoden 2022 toimenpiteitä ja tuloksia käsittelevästä yhteenvedosta.
Valkeakoskelle muuttivat tai paikkakunnalle toimipisteen perustivat 8 yritystä: Greenpuu, Hämeen lavarakenne, Jamito, Nibar (Syömään), Sareka, Suomen Kovatiimi, TiliKonsilo ja Toijala Works.
Vuoden aikana uusia työpaikkoja syntyi 110 kappaletta, joista 82 perustettiin jo ennestään paikkakunnalla toimiviin yrityksiin.
Vuonna 2022 kaupungin yrityspalveluiden asiantuntijapalvelua hyödynsi yli 300 eri yritystä ja yrityksen perustamisneuvontaa annettiin 40 asiakkaalle.
Mitä kuuluu Pirkanmaan Portille?
Vuoden 2022 aikana toimitilojen osalta tapahtui muun muassa seuraavaa: Toijala Works vuokrasi teollisuushallin Muovityö Hiltuselta Holmin alueelta, Tamgear siirtyi uusiin remontoituihin tiloihin Pispantallin alueella sekä Musti ja Mirri uusiin tiloihin Kenraalintorille.
Pitkin vuotta yrityspalveluista kontaktoitiin yrityksiä, jotka etsivät sijoittumispaikkaa tai olivat ilmaisseet kiinnostuksensa Valkeakoskella sijaitsevaan yritystonttialueeseen Pirkanmaan Porttiin. ”Osan kanssa keskusteluja jatketaan edelleen”, yhteenvedossa todetaan.
Vuonna 2022 Valkeakoskella myytiin 3 yritystonttia.
Nostoja
Matkailu Koskissa
Valkeakosken matkailupalveluiden avainlukuja vuodelta 2022, suluissa vuoden 2021 tiedot:
Hotelli Waltikassa majoitusvuorokausia oli 13 846 (11 128)
Apianlahden leirintäalueella majoittui n. 1 800 henkeä (2 305)
Visavuoressa vieraili 15 542 henkeä (14 329)
Voipaalan taidekeskuksen näyttelyissä kävi 12 945 (7 164) henkeä. Kävijämäärän nousu johtui pitkälti Museokortti-järjestelmään liittymisestä.
Rapolanharjulla vieraili 20 286 henkeä (26 648)
Kaupunginteatterissa kävi 5 150 henkeä (4 145)
Kesäteatterin Aira-musikaalin näki 20 600 henkeä (2019: 35 154)
Kesäkahvila Mokkapirtissä kävi yli 25 000 henkeä (n. 30 000)
Lähteet: Valkeakosken kaupungin elinkeinopalvelut,Hakafood Café