Jatkossa pelastustoimi ja ensihoito voivat saapua Pirkanmaan syrjäseudulle yhdellä autolla – tästä ehdotuksessa on kyse

Pirkanmaalla harvaan asutuilla alueilla voitaisiin yhdistää esimerkiksi pelastustoimen ja ensihoidon palveluita samaan yksikköön. Ehdotus on aluevaltuuston hallituksen käsiteltävänä.

Pirkanmaan pelastusjohtaja Mika Kontio sanoo, että palvelutasoehdotuksella tavoitellaan ihmisten tasa-arvoista ja yhdenmukaista kohtelua. Kontio kuvattiin elokuussa 2022.

Pirkanmaan hyvinvointialueella valmistellaan ensihoitopalveluiden kehittämistä harvaan asutuilla alueilla. Palvelutasoehdotuksen mukaan harvaan asutuilla alueilla voitaisiin ottaa käyttöön moniviranomaisyksiköitä.

Pirkanmaan pelastusjohtaja Mika Kontio kertoo, että käytännössä se tarkoittaisi sitä, että esimerkiksi pelastustoimen ja ensihoidon työntekijä työskentelisivät samassa yksikössä, kuten ambulanssissa.

”Nyt harvaan asutuilla alueilla tehtävät ovat pelastustoimessa ja ensihoidossa vähäisempiä, mutta haluamme kuitenkin toteuttaa yhdenvertaisia palveluita ihmisille. Siksi on tarkoituksenmukaisempaa, että yhdistämme rakenteita.”

Kontio sanoo, että pelastustoimi ja terveydenhoitopalvelut sopivat ehdotuksen ensivaiheessa hyvin yhteen. Myöhemmin myös muita terveys- ja sosiaalipuolen kotiin vietäviä palveluita voitaisiin ottaa mukaan kokonaisuuteen. Palvelutasoehdotus tehty vuosille 2024–2025 ja se on nyt Pirkanmaan aluehallituksen käsiteltävänä. Kontion mukaan mallia voitaisiin viedä eteenpäin siis jo alkuvuodesta 2024.

Hybridiyksikkö olemassa jo Urjalassa

Kontio ei vielä tässä vaiheessa nimeä tiettyjä alueita, joissa moniviranomaisyksiköille olisi tarvetta. ”Tarkastelemme koko Pirkanmaata tasapuolisesti sen mukaan, minne tehtävät ovat jakautuneet kaiken kaikkiaan. Näin näemme, missä palvelutarvetta on.”

Hyvinvointialueelle tarvitaan Kontion mukaan uusia työntekijöitä, jos ehdotuksen mukaisia moniviranomaisyksiköitä perustetaan lisää. Kontio mainitsee Urjalassa jo käytössä olevan ensihoidon ja pelastustoimen hybridiyksikön, josta on saatu vahvaa kokemusta. ”Pääasiallinen valmiutemme on osaaminen, ja sitä osaamista haluamme tietenkin jakaa”, hän sanoo.

Kontio kertoo, että kustannuksia voidaan arvioida vasta aluehallituksen päätöksen jälkeen. ”Ei tämä nollasummapeliä ole missään tapauksessa, vaan vaaditaan koulutuksellista ja kalustuksellista kehittämistä.”

Kustannuksiin liittyy myös päättymässä oleva yksityisen palveluntuotannon optiovuosi. Palvelutasoehdotuksessa uuden ensihoitopalvelun tuotantotavaksi esitetään monituottajamallia. Esitys on, että hyvinvointialueen oman tuotannon osuus nousee nykyisestä 60 prosentista 80 prosenttiin.

"Rahat kohdentuvat budjetissa eri tavalla. Sitä ei menisi siis ulkoiseen palveluntuotantoon, vaan enemmän omaan, jolla hybridiyksiköitä perustetaan”, Kontio selittää.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos