Valkeakosken kaupungin tuorein taloussuunnitelma lupailee ensi vuodelle 0,5 miljoonaa euroa Kauppatorin saneeraukseen. Vuodelle 2025 määrärahaa on merkitty saman verran. Yhdyskuntatekniikan päällikkö Timo Lamminpää Valkeakosken kaupungilta sanoo, että käytännössä toteutusaikataulua arvioidaan talouden ja muidenkin voimavarojen mukaan:
Kauppatori saneerataan, mutta vasta 2024 talonäyttelyn jälkeen – Tällaista Valkeakosken ydinkeskustaan suunnitellaan
”Tällä hetkellä meillä vievät resursseja tuleva talonäyttely 2024 ja Isonsillan saneeraus. Sitten täytyy miettiä, meneekö etusijalle esimerkiksi Kauppatori tai Salomaantien jatkeen hanke”, kertoo yhdyskuntatekniikan päällikkö Timo Lamminpää.
Kauppatorin ja sen lähiympäristön saneerauksesta tulee iso ja kallis hanke. Tulevaisuudessa pysäköinnillä, torikaupalla ja kaupunkilaisten oleskelualueilla on omat tilansa. Vielä kuitenkin pitää jaksaa odottaa suunnitelmien toteutusta. Edellä on muita, kiireisimpiä hankkeita.