Pirkanmaan liiton maakuntahallituksen mukaan perusväylänpidon rahoitus on nykyisellään ”täysin riittämätön”. Maakuntahallituksen tiedotteessa todetaan, että väylien rahoitusta pohdittaessa tulee korostaa liikennemääriä ja niiden kasvunäkymiä.
Pirkanmaan ely-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelman 2023 mukaan perusväylänpidon rahoitus on tänä vuonna Pirkanmaalla 41,757 miljoonaa euroa. Summa on noin 4 miljoonaa euroa alhaisempi kuin vuosi sitten. Edellisvuodelta siirtyvää rahoitusta taas on käytössä 6,4 miljoonaa euroa.
Pirkanmaan liiton maakuntajohtajan Anna-Mari Ahosen mukaan perusväylänpitoon osoitetut määrärahat ovat väärällä tasolla. Hän sanoo liiton jakavan huolen yhdessä ely-keskuksen kanssa.
Liitto toteaa tiedotteessa, että laskusuuntainen rahoitus ja nousevat kustannukset muodostavat kierteen, joka on sitä kalliimpi katkaista, mitä myöhemmäksi se jää.
Ahonen toteaa, ettei tieverkkoa pystytä parantamaan nykyisillä määrärahoilla. ”Kysymys on siitä, että kansallisomaisuutemme hajoaa käsiin. Me emme onnistu pitämään tieverkkoa edes nykyisessä kunnossa puhumattakaan siitä, että sitä pystyttäisiin parantamaan.”
Hän nostaa esiin myös kustannustasojen nousun aiheuttamat hankaluudet tieverkon kunnossapidossa.
Satoja kilometrejä huonokuntoisia teitä
Liiton tiedotteessa kerrotaan, että vuoden 2023 alussa Pirkanmaalla oli yhteensä 648 kilometriä huonokuntoisia päällystettyjä teitä. Määrä oli vuosi sitten 570 kilometriä. Liitto ennakoi huonokuntoisten päällystettyjen teiden määrän kasvavan vielä 80 kilometriä vuoden loppuun mennessä.
Ahosen mukaan teiden kunnossapidon taakka kasvaa koko ajan. ”Meillä on nyt jo hirveästi korjausvelkaa, johon pitäisi vastata.”
Liiton mukaan Pirkanmaan teiden lähiaikojen suuret kehittämishankkeet kohdistuvat valtateille 9, 3 ja 12. Näillä teillä on liikenteen sujuvuuden ja liikenneturvallisuuden parantamista vaativia kohteita.