Valkeakoskella seuraava varattava aika vasta elokuussa – Poliisipäällikkö vastaa, miksei passiruuhkia saada purettua

Poliisipäällikön mukaan ruuhkien taustalla on raha. Korona, sota ja passien ulkoasun uudistuminen ovat lisänneet asiakirjoja uusivien määrää.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö Mikko Masalinin mukaan nopeat vaihtelut asiointipalveluiden kysynnässä ovat poliisilaitokselle vaikeita. Masalin kuvattiin syyskuussa vuonna 2022.

Vapaata asiointiaikaa poliisin lupapalveluihin voi joutua nyt odottamaan Pirkanmaalla jopa usean kuukauden. Sisä-Suomen poliisilaitoksen ajanvarausjärjestelmän mukaan Valkeakosken poliisiaseman seuraava varattava vapaa aika passiasioille on 1. elokuuta.

Viime kesänä jonot matkustusasiakirjojen uusimiseksi tarvittavaan tunnistautumiseen kasvoivat pitkiksi, mutta lupapalveluiden kysyntä ehti jo vuodenvaihteessa palautua hetkellisesti normaalille tasolle.

Kysyimme Sisä-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö Mikko Masalinilta, miksi ruuhkat ovat jälleen kasvaneet ja miksi niitä ei saada purettua.

Miksi ruuhkat ovat jälleen kasvaneet näin suuriksi?

”Koko luparuuhkaan on kolme taustasyytä. Korona-aikana ihmisillä vanhentui asiakirjoja, jolloin uusimista ei voi sähköisessä asioinnissa hoitaa. Se lisää tarvetta käydä poliisiasemalla. Myös Ukrainan tilanne aiheutti oman piikkinsä kysyntään. Monet, joilla ei matkustusasiakirjaa ollut, halusivat sellaisen hankkia. Kolmas, viime aikoina tullut syy on passien ulkoasun muuttuminen. Jotkut haluavat saada itselleen uuden ulkomuodon passin, vaikka vanha saattaa olla vielä voimassa. Myös heiltä hakemus otetaan vastaan ja käsitellään.”

Kuinka pitkään uskotte koronan ja sodan vaikutusten vielä näkyvän?

”Kuvittelimme jo, että tilanne olisi helpottanut. En osaa sanoa, miten pitkään kysyntä jatkuu tällaisena. Eihän se voi ikuisesti jatkua, se on selvää. Ihmiset voivat asioida missä tahansa poliisilaitoksella, joten ei auta, vaikka arvioisimme, minkä verran Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueen ihmisille on passeja myönnetty, sillä painetta tulee meille etelämpää. Avaamme uusia aikoja sitä mukaa kuin resurssit antavat myöten. Ajanvaraustilanne elää koko ajan, ja iltapäivällä tilanne voi olla eri kuin aamupäivällä. Jos syksyllä on vielä ruuhkaa, täytyy poliisihallituksen kanssa arvioida, onko lisäresursoinnille tarvetta ja mahdollisuuksia.”

Miksi ruuhkia ei saada purettua?

”Lähtökohtana on, paljonko poliisille osoitetaan resursseja ja miten ne pystytään jakamaan, kun täytyy hoitaa myös rikostutkinta sekä hälytys- ja valvontatehtävät. Viime kädessä kyseessä on budjettipäätös. Alueellamme lupahallintoon on lisätty henkilöstöä sen verran, mitä pystymme. Alkuvuonna meille osoitettiin poliisihallituksesta kuusi henkilötyövuotta lisäresursseja, ja nekin on jo otettu käyttöön. Resurssien lisääminen ei ole ihan nopea juttu, sillä rekrytointipäätöksen jälkeen koulutukseen ja perehdytykseen kuluu lähes kolme kuukautta, ennen kuin henkilö pystyy tekemään töitä.”

”Vuoden alussa voimaan tullut lakimuutos valtion virastojen aukioloajoista muutti painopistettä käyntiasiointiin, jonne piti osoittaa enemmän resursseja, mikä vähensi mahdollisuuksia tarjota ajanvarausaikoja. Ajanvarausaikojen kohdalla tiedämme hyvinkin tarkkaan, paljonko minnekin on tulossa asiakkaita, mutta käyntiasiakkaiden määrää ei pystytä ennakoimaan.”

Minkä verran aikoja jää käyttämättä siksi, että ihmiset eivät peru varaamansa aikaa?

”Jonkin verran. Mutta tämä ei minun nähdäkseni ole kovin suuri ongelma.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos