Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut Arttu Veli Olavi Keinäsen kuuden vuoden vankeusrangaistukseen hätävarjelun liioitteluna tehdystä taposta, hätävarjelun liioitteluna tehdystä tapon yrityksestä ja vaaran aiheuttamisesta.
Tuomio liittyy lokakuussa 2022 Valkeakoskella tapahtuneeseen rekkalevikeammuskeluun, joka päättyi yhden 1990-luvulla syntyneen, pirkanmaalaisen miehen kuolemaan.
Kaksi autokuntaa oli sopinut tapaamisen selvittääkseen menneitä tapahtumia. Toisessa autossa oli ollut Keinänen ja hänen isänsä, toisessa useammasta henkilöstä koostunut seurue.
Seurueiden välillä on henkilötodistelujen mukaan ollut välienselvittelyä ja fyysinen yhteydenotto, mutta käräjäoikeuden mukaan asianosaisten tarinat ovat olleet osittain ristiriitaisia.
Käräjäoikeuden mukaan riidatonta sen sijaan on, että tilanteessa menehtynyt mies kuoli haulikolla ammutun laukauksen tuottamiin ampumavammoihin ja että tuomittu ampui laukauksen.
Mitä?
Valkeakosken ampumatapaus
Maanantai-iltana 31. lokakuuta kaksi autokuntaa oli sopinut tapaamisen syrjäiselle rekkojen levähdysalueelle Valkeakoskelle.
Tapaaminen eteni tappeluksi ja sen jälkeen ampumiseksi.
Ampumisessa kuoli yksi henkilö ja loukkaantui toinen.
Tapauksen jälkeen otettiin kiinni kaksi epäiltyä, isä ja poika.
Aiemmin myös tilanteessa mukana ollutta tuomitun isää epäiltiin tapauksessa. Käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi hänen osaltaan syytteet kahdesta tapon yrityksestä. Yksi tapauksessa toisessa autoseurueessa mukana ollut henkilö tuomittiin ehdolliseen vankeuteen pahoinpitelystä.
Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee, että tapauksessa oli ammuttu sekä revolverilla että puoliautomaattihaulikolla, jotka kuuluivat metsästystä harrastaneelle tuomitun isälle.
Keinänen on kiistänyt kaikki syytteet. Tuomiot eivät eivät ole vielä lainvoimaisia.