Vaalisunnuntai vaikuttaa Valkeakosken Apian äänestysalueella ehkä aavistuksen tavanomaista vilkkaammalta. Näin ainakin arvelivat vaalilautakuntalaiset iltapäivän ehdittyä kello 15:een. Vaalilautakunnan puheenjohtaja Erkki Eteläniemi kertoo, että jos Apia silti jää jälkeen äänestysaktiivisuudessa verrattuna muihin Valkeakosken alueisiin, siihen on kaksi syytä: ulkosuomalaiset ja vanhusten hoivapaikat.
”Sosiaali- ja terveysalan palkat kohdalleen”, Apialla äänestänyt opiskelija toivoo – Tätä valkeakoskelaiset odottavat uudelta eduskunnalta
Apian alueen äänestysaktiivisuus on Valkeakoskella tavanomaisesti Valkeakosken matalin, mutta vaalisunnuntaina tyhjiä tuokioita tuli vasta iltapäivän ollessa jo pitkällä. Roukossa koko päivä oli vilkas, Sääksmäellä äänestys sujui leppoisasti. Kävimme katsomassa eri puolilla Valkeakoskea, miten eduskuntavaalien varsinainen vaalipäivä etenee.
Jasmiina Paananen ja Jussi Ojanen äänestivät sunnuntaina Apian äänestysalueella Valkeakoskella. Vaalihuoneistossa oli tuolloin hiljaista, mutta Urheilutaloa vilkastuttivat joukkuevoimistelukisat ja pysäköintipaikat olivat täynnä.