Taidetta sanoin – kirjaston ja oppilaitosten sanataideyhteistyö kuuluu tänä vuonna Länsi- ja Sisä-Suomen alueviraston tukemiin avustuskohteisiin. Tälle hankkeelle on myönnetty 16 000 euron avustus.
Hankekuvauksen mukaan Valkeakoskella tarjotaan sanataidetyöpajoja Valkeakosken kuudesluokkalaisille. Aihealueet ja teemat valitaan yhdessä oppilaiden kanssa kuten työmenetelmätkin.
Hanketta toteutetaan yhdessä Valkeakosken ammattiopiston kirjastoalan opiskelijoiden kanssa. Opiskelevat saavat kokemusta lukutaitotyöstä, sanataidekasvatuksesta sekä kirjaston ja koulun yhteistyöstä.
Koulut saavat hankkeessa lainata käyttöönsä sanataidekasseja. Hankkeessa työskentelevä sanataideohjaaja kouluttaa ammattiopiskelijoiden lisäksi kirjaston henkilökuntaa. Hanke huipentuu avoimeen sanataidetapahtumaan.
Aluehallintovirastot ovat myöntäneet kirjastojen kehittämishankkeisiin yhteensä 1,9 miljoonaa euroa 94 eri hankkeelle. Kehittämishankkeissa edistetään lukuharrastusta, lukutaitoa ja jatkuvaa oppimista. Samalla kirjastot kehittyvät aktiivisen kansalaisuuden, osallisuuden, demokratian ja sananvapauden edistäjinä.