”Loma-asuntomessuja on palloteltu”, mutta mitään päätöksiä ei voi Valkeakoskella tehdä niistä vielä aikoihin

Valkeakosken kaupunginjohtaja Minna Uschanoff sanoo, että Valkeakoskella järjestettävät loma-asuntomessut ovat lähinnä ideointiasteella.

Viimeisimmät viralliset Suomen Asuntomessujen loma-asuntomessut on pidetty Kalajoella vuonna 2014, mistä kuva. Jos Valkeakoski lähtisi toteuttamaan loma-asuntonäyttelyä, se saattaisi ainakin kaupunginjohtajan mukaan mahdollisesti toimia itse järjestäjänä. Hiljaista tietoa ja kokemusta asiasta on kertynyt ja kertyy talonäyttelyistä.

Valkeakosken kaupunginjohtaja Minna Uschanoff sanoo käsityksenään, että kaupungin etuosto-oikeudella hankkimalle Viidennumeron alueelle ei rantamökkejä saa. Sen sijaan hän toivoo, että kaupunki saisi Viidennumeron laitureita kuntoon niin, että retkeilijät voisivat rantautua sinne myös vesiltä päin.

Varmaa tietoa ei alueen tulevista rajoituksista tai mahdollisuuksista ole, koska rantojen osayleiskaavan päivitys on Valkeakoskella kesken.

”Jo lähtökohta-arviona oli, ettei lisärakennuspaikkoja saada rantojen osayleiskaavan päivityksen kautta.”

Kaupungilla on kuitenkin entuudestaan maanomistusta lähistöllä. Kaavan valmistuttua ja saatua lainvoiman vasta tiedetään, mitä sinne voi mahdollisesti suunnitella.

”Mitään ei kannata lähteä selvittelemään tai suunnittelemaan ennen kuin rantojen osayleiskaava on valmistunut. Se taas on pitkähkö prosessi.”

Uschanoff kertoo, että ideaa on ”palloteltu”. Millään taholla asiaa ei ole käsitelty.

”Jos sitä lähdettäisiin vakavissaan viemään eteenpäin, pitäisi tutkia, mitä nykyajan ihmiset haluavat, kun puhe on uusista loma-asunnoista.”

Hän nostaa esille sellaisia kysymyksiä, kuten pitäisikö perille päästä julkisella liikenteellä tai kuinka paljon mökillä halutaan puuhailla. Maistuvatko enää puuhommat ja halutaanko omaa rauhaa ilman naapureita, vai kaivataanko paitsi luontoa, myös yhteisöllisyyttä?

”Mukaan tulisi ottaa myös kakkosasuntoajattelu ja hyvät etätyömahdollisuudet.”

Korona-ajan lisääntynyt etätyö sai ihmisiä mökeilleen, mutta nyt haistellaan taas sellaista trendiä, että palataankin kaupunkiin. Odotukset loma-asuntoa voivat jälkimmäisessä tilanteessa taas olla erilaiset kuin laajimman etätyön aikana.

”Tämän vuoksi pitää tarkkaan miettiä”.

Valkeakoskella tiedetään, että valtakunnallisia loma-asuntomessuja ei ole ollut pitkään aikaan. Viimeisimmät olivat Kalajoella vuonna 2014. Pitkä tauko saattaisi olla asia, mikä nostaisi Valkeakosken tapahtuman kiinnostavuutta ja mikä saisi loma-asuntomessukävijät tulemaan.

Henkilökohtaisesti kaupunginjohtaja Uschanoff uskoo, että Valkeakoskella olisi talonäyttelyistä saatua ja saatavaa kokemusta ja osaamista järjestää loma-asuntotapahtumaa myös itse. Jos joku muu järjestää, tulee mukana myös vahva ohjeistus.

Tällä hetkellä Valkeakoski keskittyy 100-vuotisjuhliinsa ja ensi vuonna Juusonniityn talonäyttelyyn. Vuonna 2025 Valkeakoski järjestää valtakunnalliset kotiseutupäivät. Vuonna 2026 onkin sitten Lempäälän asuntomessut, jolloin myös Valkeakoski aikoo panostaa omaan näkyvyyteensä.

”Kyse onkin siitä, mitä sitten seuraavina vuosina. Sitä ehkä kannattaa pohtia, olipa alue sitten nyt puheena oleva tai jokin muu.”

Idea Valkeakosken loma-asuntomessuista ei ole uusi. Vuonna 2014 Valkeakoskella tehtiin kokoomuksen valtuustoryhmän aloite loma-asuntomessujen järjestämisestä paikkakunnalla. Jo ennen nykyisen valtuustokauden alkua asiaa nostettiin uudelleen keskusteluun.

Lue lisää: Näin lukijat kommentoivat Viidennumeron ostoa: ”Ei nykyajan ihminen viihdy rannoilla vaan Netflixissä”

Lue lisää: Valkeakosken kaupunginjohtaja lupaa Viidennumeron alueelle kokonaissuunnitelmaa – "Ostaja ei ollut tulossa alueelle toimijaksi"

Lue lisää: Myyjän edustaja Viidennumerosta: ”Paikka oli myynnissä vuosia, mutta kaupunki ei osoittanut kiinnostusta, vaikka siitä kysyttiin”

Lue lisää: Poikkeuksellinen tilanne: Valkeakosken kaupunki haluaa puuttua Viidennumeron kauppoihin ja käyttää etuosto-oikeuttaan

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos