Lempäälän uimahallin peruskivi muurattiin maanantaina aamupäivällä Ideaparkin alapuolella sijaitsevassa luolastossa.
Ylimääräistä jännitystä tilaisuuteen toi kuljetuksessa kadonneet muurauslapiot.
Kiinteistöosakeyhtiö Lempäälän uimahalli oy:n toimitusjohtaja Lari Laakso kertoo, että tilaisuuden tärkein ohjelmanumero saatiin kuitenkin suunnitelmien mukaisesti järjestettyä, kun kadonnut lähetys paikannettiin muutaman tunnin etsintöjen jälkeen perjantaina iltapäivällä.
Löydetyille lapioille oli myös käyttöä, sillä peruskiven muuraukseen osallistui useampia projektissa mukana olevien tahojen edustajia sekä kutsuvieraita.
Peruskiven muurauksesta on vielä hetki matkaa ennen kuin lempääläläiset saavat vuosien odottamisen jälkeen oman uimahallinsa. Uimahallin on tarkoitus valmistua heinäkuun lopussa 2024.
Lari Laakso arvioi aikataulun pitävän haastavasta maailmantilanteesta huolimatta.
Lempäälän uimahallin peruskiven muuraukseen osallistui useita henkilöitä:
Kustannukset nousevat
Uimahallin hinnaksi arvioitiin alun perin 17,8 miljoonaa euroa, mutta kustannukset nousevat noin 30 prosenttia. Taustalla on maailmanpoliittisesta tilanteesta johtuva yleinen kustannusten nousu.
Uimahalliin tärkein osa-alue on 25 metrin kuntouintiallas, jossa on kuusi rataa.
Lisäksi uimahalliin tulee esimerkiksi monitoimi- ja vesijuoksuallas sekä oma allas uimaopetusta varten. Uimahalliin tulee myös hyppytorni, ponnahduslauta ja vesiliukumäki.
Kiinteistöosakeyhtiö Lempäälän uimahalli oy:n toimitusjohtaja Lari Laakso kertoo, että uimahallin rakentamisen kustannukset nousevat noin 30 prosenttia suunnitellusta.
Uimahallin päätoteuttajana toimii rakennusyhtiö SRV. Projektipäällikkö Mika Majaniemi ja työmaapäällikkö Teemu Salminen kertoivat maan alle rakennettavan uimahallin olevan haastava projekti erityisesti logistiikan näkökulmasta.
Työt etenevät
Rakennushankkeen pääurakoitsijana toimiva SRV tekee työmaalla parhaillaan maanrakennus ja perustustöitä.
Projektipäällikkö Mika Majaniemi kertoo, että valmistelevat työt aloitettiin maaliskuun alussa. Runkotyöt ja maanvaraiset lattiat ovat valmiina syyskuussa, jonka jälkeen alkaa talotekniikan ja väliseinien rakentaminen. Uima-altaiden asentaminen alkaa marraskuussa.
Majaniemi ja työmaapäällikkö Teemu Salminen kertovat, että uimahallin rakentamisen aikataulu on tiukka. Lisähaasteita tuo myös se, että uimahallia rakennetaan maan alle ja ajolinja tapahtuu yhtä reittiä pitkin.
Ideaparkin toimitusjohtaja Visa Vainiola kertoi tilaisuudessa, että uimahalli ei ole ainoa uudistus, jota kauppakeskuksen alueelle suunnitellaan. Vainiola kertoi, että vuonna 2024 kauppakeskuksen yhteyteen avautuu myös elokuvateatteri.
SRV:n alueyksiköiden johtaja Henri Sulankivi oli paikalla Lempäälän peruskivenmuurauksessa. Sulankivi piti tilaisuudessa myös puheen. Sulankivi vei paikalta mukanaan nimikoidun muurauslapion, jollaisia on vuosien varrella kertynyt muutama muukin.
Myös elokuvateatteri tulossa
Lempäälän uimahalli oy:n toimitusjohtaja Lari Laakso sanoo, että uimahalli on yksi osa Ideaparkin alueen kokonaisuutta.
Tulevaisuudessa siihen tulee kuulumaan kauppakeskuksen ja uimahallin lisäksi myös hiihtoputki, elokuvateatteri, hotelli ja suuri määrä uusia asuntoja.
Elokuvateatteri avautuu Ideaparkkiin myös ensi vuonna.
Ideaparkin toimitusjohtaja Visa Vainiola kertoo, että vaikka teatterin rakentamisesta on päätetty, tarkempaa sijaintia tai esimerkiksi teatterisalien lukumäärää ei ole vielä lyöty lukkoon.
Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö kertoi olevansa iloinen siitä, että uimahallin rakentaminen etenee. Peruskiven aikakapseliin talletettiin päivän sanomalehdet, puhujien puheet, voimassaolevat Suomen kolikot sekä Lempäälän kunnan päiväkotilapsen piirtämä piirros sekä koululaisen unelmakirjoitus uimahalli-kylpylästä.
Lempäälän uimahalli sijaitsee kokonaisuudessaan maan alla. Tällä hetkellä työmaalla tehdään maanrakennus- ja perustustöitä noin 15 henkilön voimin. Rakennusvaiheesta vastaa SRV.
Mikä?
Lempäälän uimahalli
Uimahalli rakennetaan Ideaparkin alle vuonna 2009 valmistuneeseen luolastoon, jonka laajuus on kaikkiaan 11 000 neliömetriä.
Uimahallin bruttoneliömäärä on 5800. Uimahalliin tulee esimerkiksi 25 metrin kuntouintiallas sekä vesijuoksu- ja uimaopetusallas. Lisäksi uimahalliin rakennetaan pore- ja hieronta altaat ja kylmäallas.
Uimahalli on Lempäälän kunnan ja kauppakeskus Ideaparkin yhteishanke.
Halliin tavoitellaan 200 000–250 000 kävijää vuodessa.
Uimahalli-kylpylä avataan kesällä 2024. Uimahallin operaattoriksi on valittu Kuohun uimavalvonta oy.