Valkeakoskellakin toimiva metsäyhtiö UPM teki viime vuoden viimeisellä neljänneksellä jälleen ennätysmäisen hyvän tuloksen. Sitä parempi on ollut vain viime vuoden kolmas neljännes. Myös koko viime vuodesta muodostui yhtiön kaikkien aikojen paras.
Loka–joulukuussa liikevaihto kasvoi peräti 21 prosenttia 3,2 miljardiin euroon. Vertailukelpoinen liikevoitto paisui 42 prosenttia 653 miljoonaan euroon. Voittoa tuli yli 20 prosenttia suhteessa liikevaihtoon.
UPM:n mukaan myyntihinnat nousivat kaikilla liiketoiminta-alueilla ja ylittivät korkeampien muuttuvien kustannusten negatiivisen vaikutuksen.
Erittäin hyvään tulossuoritukseen ylsivät niin sellun, energian, biopolttoaineiden kuin painopapereiden valmistus.
Paperiliiketoiminnassa muutos oli suurin ja ehkä yllättävin. Koronaepidemian aikana tehtaita suljettiin niin paljon, että painopaperin hinnat nousivat viime vuonna rajusti.
Painopapereissa edellisvuoden viimeisen neljänneksen tappiot muuttuivat 256 miljoonan euron voitoksi, mikä oli noin 18 prosenttia suhteessa yksikön 1,4 miljardin euron liikevaihtoon.
Yhtiön hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle 1,50 euron osakekohtaista osinkoa, joka maksettaisiin kahdessa erässä. Vuosi sitten osinko oli 1,3 euroa.
“Vuosi 2022 oli UPM:lle käänteentekevä. Yhtiön liikevaihto ja tulos olivat ennätykselliset kaikkien liiketoimintojemme erinomaisen menestyksen siivittäminä. Samaan aikaan merkittävät kasvuhankkeemme edistyivät suunnitellusti ja ovat valmiina tuomaan kasvua jo tänä vuonna. Olen erittäin ylpeä yhtiöstä ja kaikista UPM:läisistä”, toimitusjohtaja Jussi Pesonen sanoo tiedotteessa.
Yhtiö valmistaa sellua ja energiaa selvästi yli oman tarpeen. UPM on Suomen toiseksi suurin sähköntuottaja Fortumin jälkeen noin 11 terawattitunnin tuotannolla. Tästä noin puolet UPM tarvitsee Suomen-tehtaiden tuotantoon.
Jo heinä–syyskuussa sähkön hinnan nousu siivitti energialiiketoiminnan liikevoiton 145 miljoonaan euroon. Viimeisen neljänneksen tulos jäi 100 miljoonaan euroon, mutta oli silti lähes 52 prosenttia yksikön liikevaihdosta.
UPM:lla on isoja osuuksia sekä ydin- että vesivoimassa, joiden tuotantokustannukset ovat hyvin matalat. Olkiluodon kolmannen yksikön käyttöönotto kasvattaa UPM:n sähkökapasiteettia Suomessa vielä noin neljällä terawattitunnilla.
Tämän vuoden ensimmäisen puoliskon liikevoiton UPM ennakoi olevan viime vuoden vastaavaa aikaa parempi. Silloin tulosta rasitti noin 200 miljoonaa euroa yhtiölle maksanut lakko.
UPM:n toimitusmääriä kasvattaa tuotannon käynnistyminen UPM Paso de los Toros -sellutehtaalla ja OL3-ydinvoimalaitosyksikössä, eivätkä lakot vaikuta toimituksiin viime vuoden tapaan.
”Vuoden alussa varastojen purkamisen eri tuotearvoketjuissa odotetaan kuitenkin vaikuttavan UPM:n tuotteiden kysyntää heikentävästi. Kiinan koronarajoitusten poistaminen sekä muiden keskeisten talouksien inflaation maltillistuminen luovat kysynnän kasvupotentiaalia vuoden edetessä”, yhtiö kirjoittaa.
Vuoden kehitykseen liittyy kuitenkin paljon epävarmuutta.