Valkeakosken Sanomien kysely: Nämä ovat yleisimmät syyt tulla Valkeakoskelle asumaan – ”Olen haaveillut muutosta tähän kauniiseen kaupunkiin”

Valkeakosken Sanomien muuttajakyselyyn vastasi noin 180 Valkeakoskelle muuttanutta, valtaosa melko tuoreita koskilaisia.

Kysyimme Valkeakoskelle muuttaneilta, miksi he ovat päättäneet muuttaa paikkakunnalle. Esimerkiksi muutama vastaaja kertoi löytäneensä kaupungin Kontio & Parmas -tv-ohjelman ansiosta. Kuvassa Isosilta ja keskustan talvinen maisema joulukuussa 2022.

| Päivitetty

Monet erilaiset syyt houkuttelevat Valkeakoskelle uusia asukkaita, selviää Valkeakosken Sanomien loppuvuodesta toteuttamasta muuttajakyselystä.

Kyselyyn vastasi kaikkiaan 180 paikkakunnalle muuttanutta henkilöä, joista selvä enemmistö, 114 henkeä, oli muuttanut Valkeakoskelle muualta Pirkanmaalta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos