Kiinteistö oy Lempäälän uimahalli on valinnut SRV:n rakentamaan Lempäälän uimahallin kauppakeskus Ideaparkin luolastoon.
Rakennustyöt alkavat maaliskuussa, ja valmista pitäisi olla heinäkuussa 2024.
Lempäälän uimahallia on ideoitu jo pitkään Ideaparkin alle vuonna 2009 louhittuun suureen luolastoon.
Nykyinen uimahallihanke on Lempäälän kunnan ja kauppakeskus Ideaparkin yhteishanke. Kiinteistö oy Ideapark ja kunta ovat valmistelleet hanketta vuodesta 2018 lähtien.
Hanketta varten perustettiin vuonna 2020 Kiinteistö oy Lempäälän uimahalli. Se on Lempäälän kunnan tytäryhtiö. Kunta omistaa osakeyhtiöstä 55 prosenttia ja Ideapark 45 prosenttia.
Lempäälän kunnanvaltuusto päätti uimahallin rakentamisesta kokouksessaan yksimielisesti ilman äänestystä marraskuussa 2021.
Mikä?
Lempäälän uimahalli
Uimahalli-kylpylän pinta-ala on noin 5 700 bruttoneliömetriä.
Sisäänkäynti sijoittuu kauppakeskuksen pohjoispäähän.
25 metriä pitkä pääallas, jossa 6 rataa.
Lisäksi halliin rakennetaan monitoimiallas ja kahluuallas sekä erilliset altaat vesijuoksuun ja uimaopetukseen, pore- ja hieronta-allas, kylmäallas ja saunat. Tiloihin tulee myös vesiliukumäki.
Lipunmyynnin yhteyteen tulee kahvila ja aulatilat.
Halliin mennään hissillä
Ideaparkin alaisessa luolastossa on viime syksystä asti räjäytetty lisää tilaa uimahallia varten. Uimahalli tulee 11 000 neliömetrin luolaston yhteen osaan, kauppakeskuksen pohjoispään alapuolelle noin 30 metrin syvyyteen.
Räjäytystöiden on tarkoitus valmistua helmikuun aikana, ja varsinainen uimahallin rakentaminen voidaan aloittaa tarvittaessa niiden kanssa jo limittäin, kertoo uimahalliyhtiön toimitusjohtaja Lari Laakso.
Kiinteistöyhtiö Lempäälän uimahalli oy:n toimitusjohtaja Lari Laakso.
Vaikka uimahallia rakennetaan toimivan kauppakeskuksen alapuolella, eivät ison kauppakeskuksen asiakkaat välttämättä edes huomaa rakennustöitä. Ideaparkin pohjoispäässä voi olla työmaaliikennettä, ja osa parkkipaikoista voi olla työmaakäytössä. Uimahallin oma sisäänkäynti tulee lähelle Ideaparkin pohjoista sisäänkäyntiä. Alas uimahalliin mennään hisseillä. Kun kulkuyhteyden rakentaminen kauppakeskuksesta uimahalliin alkaa, voi myös tulevan hissin kohtaan pohjoispään autokauppojen sisälle tulla pieni työmaa-alue.
Hintaan miljoonia lisää?
Uimahalli-kylpylän hinnaksi on reilu vuosi sitten arvioitu runsaat 17 miljoonaa euroa. Opetus- ja kulttuuriministeriöltä on hankkeeseen saatu miljoona euroa.
Laakson mukaan kustannusarvio tarkentuu kevään aikana. Hän pitää selvänä, että hintaan on tulossa reilu korotus. Hän ei kuitenkaan halua käydä laskelmia läpi, ennen kuin ne on käyty läpi rakentajan ja hankkeen omistajien eli Lempäälän kunnan ja Ideaparkin kanssa. ”Yleinen kustannustason nousu on kymmeniä prosentteja, Lempäälän uimahalli ei siitä varmasti poikkea.”