Poliisi otti kiinni rattijuopumuksesta epäillyn kuljettajan Valkeakoskella – kahdelle muulle sakkoja ylinopeudesta

Poliisi on joulukuussa sakottanut Valkeakoskella ainakin kahta ylinopeutta ajanutta kuljettajaa. Lisäksi kolmatta kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, Sisä-Suomen poliisista kerrotaan.

21.12.2022 11:45

Viime lauantaina Valkeakoskella Kolmostiellä poliisipartio pysäytti iltapäivällä epäilyttävästi ajaneen henkilöauton kuljettajan. Kuljettaja oli vaihtanut kaistaa useaan otteeseen ja ajanut tiellä vaihtelevalla nopeudella. Hän oli ajanut myös ylinopeutta. Kuljettaja ajoi 125 kilometrin tuntinopeutta alueella, jonka rajoitus on 100 kilometriä tunnissa. Kuljettaja sai sakkoja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Viime viikon tiistai-iltana poliisi pysäytti ylinopeutta ajaneen henkilöauton kuljettajan Sääksmäentiellä. Kuljettaja ajoi 81 kilometrin tuntinopeutta alueella, jonka rajoitus on 50 kilometriä tunnissa. Kuljettaja sai sakot liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lauantaina 3. joulukuuta puolen yön jälkeen liikennevalvontaa tehnyt poliisi pysäytti Valkeakosken Irjalantien ja Kaapelintien risteyksessä ajoneuvon kuljettajan. Puhallutuksen perusteella kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos