Lunta tuli yöllä viitisen senttiä ja sade jatkuu koko päivän – Lähipäivinä Pirkanmaalla hyytävä käänne

Ensi viikon alkupäiville luvataan jopa 15 asteen pakkasia ja tuulista.

Näin lumiselta näytti Valkeakosken Kauppatorilla torstaina aamupäivällä.

8.12.2022 9:43

Pirkanmaalla on voimassa varoitus huonosta ajokelistä lumisateen vuoksi. Päivystävä palomestari Tiia Turunen Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilanne- ja johtokeskuksesta kertoo aamukahdeksan jälkeen, että lumisade on näkynyt alueella torstaina aamulla muutamana ulosajona ja yhtenä peräänajona.

”Kun tulee kerralla enemmän lunta, niin se aina tuppaa yllättämään jotkut, varsinkin jos ei ole varannut riittävästi aikaa. Tilannenopeudet kun saisi kuriin, niin olisi helpompi mennä liikenteessä”, Turunen sanoo.

Ensin lisää lunta, sitten kohti pakkasia

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Juha Tuomala kertoi aamuseitsemän aikaan torstaina, että Tampereen Härmälässä lumensyvyys on kasvanut 12 tunnin aikana 5 senttiä, Juupajoella 8 senttiä ja Jämsässä 6 senttiä.

Lumisade jatkuu Tampereen seudulla ja Valkeakoskella torstain ajan. Perjantain vastaisena yönä sateet alkavat hiipua ja pilvipeitekin voi repeillä. ”Sen jälkeen tulee poutaisempi jakso.”

Viikonlopun jälkeen sää kylmenee ennusteen mukaan selvästi. Pirkanmaalla voi olla alkuviikolla jopa 10–15 asteen pakkasia. Kylmimmät päivät ovat ennusteen mukaan maanantai ja tiistai. ”Tuuli vielä lisää pakkasen purevuutta”, Tuomala kertoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos