Tampereen yliopistollisen sairaalan Taysin Valkeakosken yksikössä aloitetaan kaihileikkauksien tekeminen 29. marraskuuta lähtien. Aiemmin kaihia on leikattu Taysin sairaaloista ainoastaan Tampereella Keskussairaalan Silmäkeskuksessa.
Kaihileikkausten kysyntä on koko ajan kasvussa väestön ikääntymisen takia, ja esimerkiksi koronavuodet ovat johtaneet leikkausjonojen pidentymiseen. Uudistuksen avulla jonoja pyritään lyhentämään.
"Päätimme aloittaa leikkaukset Tays Valkeakoskella, sillä sairaalassa on sopiva leikkaussali vapaana käyttöön”, vastuualuejohtaja Marko Kataja Tays Silmäkeskuksesta kertoo tiedotteessa.
"Silmäkeskuksen salit puolestaan ovat jo täydessä käytössä.”
Valkeakoskella leikataan kaihipotilaita vastedes joka arkipäivä, pois lukien loma- ja pyhäajat. Leikkaussalin hoitohenkilöstö on Tays Valkeakosken henkilöstöä hoitotyön palvelualueelta, leikkaava silmälääkäri taas tulee Tays Silmäkeskuksesta.
Taysin mukaan uudistus hyödyttää etenkin Etelä-Pirkanmaan asukkaita, sillä Tays Valkeakoskelle kutsutaan etupäässä lähialueen kaihipotilaita. Matka kaihileikkaukseen siis lyhenee monilla.