Uuden toimitusjohtajan mukaan sähkö­kriisi nostaa myös Valkeakosken Energian kustannuksia: ”Häviö­energiassa kyse kuusinumeroisista luvuista”

Yhtiön uuden johtajan Olli-Pekka Marttilan mukaan Valkeakosken Energian olisi kannattanut siirtää sähkömyyntinsä Omavoimaan jo toteutunutta aikaisemmin.

Olli-Pekka Marttila aloitti Valkeakosken Energian toimitusjohtajana marraskuun alussa. Hänellä on pitkä ja monipuolinen kokemus energia-alalta. Marttila kuvattiin liikekeskus Koskikarassa Valkeakoskella.

Valkeakosken Energian toimitusjohtajaksi marraskuun alussa astunut sähkövoimatekniikan insinööri Olli-Pekka Marttila tuli yritykseen pahaan saumaan.

Suomalaiset energiayhtiöt saavat nyt huutia kuluttajilta, muilta asiakkailta ja medialtakin, kun energiamaksut ovat nousseet pilviin. Venäjän kaasutoimitusten rajoitukset Eurooppaan ja Ukrainan sota ovat sotkeneet markkinat.

Paikallisesti Valkeakosken Energiaan on tänä vuonna vaikuttanut myös metsäjätti UPM:n ja sen työntekijöiden viime talven ja kevään työriita. Ainakin lakon alussa riita kasvatti kaukolämmön tuotantokustannuksia Tervasaaren tehtaassa ja toi Valkeakosken Energialle tarpeen käyttää myös varavoimaloita.

”Energia-alalla tulee ylä- ja alamäkeä. Tällaista energia-alan myllerrystä, joka tulee hinnasta ja mahdollisesta sähköpulasta, ei ole näiden vuosien aikana nähty”, Marttila kertoo.

Valkeakosken Energian uusi toimitusjohtaja tietää, mistä puhuu. Yli 30-vuotisesta työhistoriastaan hän on ollut energia-alalla 15 vuotta, josta 13 vuotta toisaalla energiayhtiön toimitusjohtajana.

Marttila huomauttaa, että sähkön hinnan kallistuminen on nostanut myös Valkeakosken Energian kustannuksia. ”Pelkästään meidän verkossamme häviöenergiassa on kyse merkittävistä summista, kuusinumeroisista luvuista.”

Marttilan mukaan ensi keväänä sähkömarkkinoilla mennään jo nykyistä parempaan suuntaan, mutta sen jälkeen talvesta 2023–2024 saattaa taas tulla haastava.

”Kun saadaan lisää tuulivoimaenergiaa ja Olkiluoto 3 -ydinvoimala käymään, energiapula helpottaa ja rauhoittaa tilannetta.”

Mietityttikö Valkeakosken Energian johtoon hakeminen poikkeuksellisen sähkömarkkinan aikana, Olli-Pekka Marttila?

”Lähtöä ei tarvinnut miettiä. Halusin tänne”, sanoo Marttila, joka siirtyi Valkeakosken Energialle tuulivoimayhtiö Puhuri oy:n vanhemman neuvonantajan tehtävästä.

"Omavoimakaan ei tee tulosta”

Energiakriisissä paikallinen puheenaihe on myös ollut vuoden alussa tapahtunut Valkeakosken Energian sähkönmyynnin siirto myyntiyhtiö Omavoimaan.

Marttila seisoo ennen häntä tehdyn Valkeakosken Energian Omavoima-päätöksen takana. Hän arvioi, että yhtiön olisi kannattanut liittää sähkönmyyntinsä Omavoimaan jo viime vuodenvaihdetta aiemmin.

”Myyntiyhtiönä toimivan Omavoiman sähkön hankinta ja suojaus ovat ammattimaisissa käsissä. Henkilöt siellä seuraavat sähkömarkkinoiden tapahtumia päätoimenaan. Omavoima pystyy ennustamaan taloutta ihan eri lailla kuin me pystyimme tekemään.”

Lue lisää: Valkeakoskella tehtiin viime hetkellä päätös, joka saattoi pelastaa kaupungin isoilta ongelmilta – Hallituksen puheenjohtaja: Energiayhtiön tulevaisuus olisi vaarantunut

Omavoima on Rauman Energian ja Vakka-Suomen Voiman perustama sähkönmyyntiyhtiö, joka laajeni tämän vuoden alusta Pirkanmaalle. Osakkaiksi tulivat Valkeakosken Energia ja Leppäkosken Energia.

”Omavoimakaan ei tee tulosta, koska se ostaa edelleen myymänsä sähkön pörssistä. Myyntihintataso määräytyy pörssihintatasosta ja hintojen suojaustoimista.”

Työviikot Valkeakoskella

Uusi Valkeakosken Energian toimitusjohtaja on vuokrannut Valkeakoskelta työasunnon, jonka saa käyttöönsä tulevan kuun alusta. Kaksiota on jo käyty vaimon kanssa siivoilemassa. Alkuun toimitusjohtaja on ajellut pitkää työmatkaa Satakunnasta Valkeakoskelle. ”Kotipihasta yhtiön pihaan on vähän yli 143 kilometriä.”

Vaikka Olli-Pekka Marttila ei tunne Valkeakoskea entuudestaan, kaupungin kokonaan omistama energiayhtiö on hänelle tuttu jo noin 15 vuoden ajalta.

”Suomessa on noin 80 perinteistä energiayhtiötä ja aika paljon tunnemme alalla toisiamme. Valkeakosken Energian edellisiin toimitusjohtajiin Timo Honkaseen ja Lauri Laineeseen olen tutustunut Kanteleen Voiman ja tuulivoimayhtiö Puhurin hallinnossa. Honkasen kanssa olimme yhtä aikaa myös Energiateollisuus ry:n hallinnossa.”

Valkeakosken Energia on osakkaana Kanteleen Voimassa ja Puhurissa.

Yritys

Valkeakosken Energia

  • Valkeakosken kaupungin omistama yritys. Vuonna 2021 sen liikevaihto oli 25,8 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos 580 000 euroa.

  • Yrityksen omat liiketoiminnat ovat kaukolämpö, sähköverkko ja maakaasu.

  • Strategiset omistukset keskittyvät sähköntuotantoon, sähkönmyyntiin ja sähköverkkoon.

  • Osakkaana Kanteleen Voimassa ja Puhurissa. Kanteleen Voima on aikanaan perustettu turvevoimalaitokseksi Haapavedelle, sittemmin sinne on syntynyt Nordfuel-hanke, jonka tarkoitus on tuottaa bioetanolia uusiutuvasta raaka-aineesta.

  • Sähköntuotantoa osakkuusyhtiöistä on käytännössä vain tuulivoimaa tekevällä Puhurilla. Ensi vuonna sillä on tuotannossa viisi tuulivoimapuistoa. Tuotanto myydään sähkömarkkinoille, mistä Valkeakosken Energia saa tuottoa omistusosuuttaan vastaavasti.

  • Puhurin taustaomistajia on Valkeakosken Energian lisäksi kolme muuta: Katternö-ryhmä (9 paikallisyhtiötä), Suomen Voima (17 paikallisyhtiötä) ja Ålands Elandelslag.

  • Sähköä myyvästä Omavoima oy:stä Valkeakosken Energia omistaa noin 15 prosenttia. Lisäksi yritys omistaa 50 prosenttia Forssan Verkkopalvelut oy:stä.

Lue lisää: Miksi kaukolämpö kallistui Valkeakoskella rajusti, vaikka maakaasun osuus sen tuotannosta on pieni? Näin Valkeakosken Energia vastaa

Lue lisää: Valkeakosken Energia pidättäytyy nostamasta siirtohintoja talvella – Säästö sähkö­lämmitteisessä omakoti­talossa vajaa 6 euroa kuussa

Lue lisää: Yhdeksän suurimman yhtiön tiedot: Valkeakoskella Pirkanmaan hurjin nousu kaukolämmön hinnassa

Lue lisää: Uudet sähkölaskut tyrmistyttävät Valkeakoskella, Omavoiman asiakaspalvelu ruuhkautui – Pakkasilla odotettavissa vielä suurempia laskuja

Lue lisää: Energiavirasto on saanut valituksen Omavoimasta – Sähköyhtiö nosti kWh-hinnan pilviin

Lue lisää: Valkeakosken Energia joutuu tekemään yli kolmen miljoonan euron alaskirjaukset Fennovoiman ydinvoimala­hankkeesta

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos