Omaishoitaja Maiju Salonen, 47, perusti unelmiensa yrityksen Valkeakoskelle – ”Pääasia, että koiralla ja ohjaajalla on kivaa”

Maiju Salonen perusti Valkeakoskelle koirahallin, jossa tavoitteena on, että koirilla ja ihmisillä on hauskaa. Hänen oma rakkautensa on koiran ja ohjaajan yhteislaji nimeltä rally-toko: ”Voi nauraa omille virheille, vaikka välillä tuntuu, että vähän nolo juttu.”

Maiju Salosella on ollut koko ajan vähintään yksi koira vuodesta 1992 lähtien. Tällä hetkellä perheessä asustavat kuvassa oleva Vani sekä toinen saksanpaimenkoira Daxi.

17.11. 6:00

Yrittäjä Maiju Salonen avaa oven Valkeakoskelle vastikään avatun koirahalli Starpawsin tiloihin ja tervehtimään rientää myös musta saksanpaimenkoira Vani.

Koira-alan yritys on ollut Salosella pitkään haaveissa ja suunnitelmissa. Toteuttamisvaihetta on kuitenkin jouduttu odottamaan, sillä Salonen on viimeiset 12 vuotta toiminut poikansa omaishoitajana. Salonen jatkaa edelleen omaishoitajana, mutta hän on nyt kasannut elämänsä palikat niin, että yrityksen pyörittämiseen, jossa yhdistyvät harrastus ja työ, riittää aikaa. Lisäksi tilan valinnassa tärkeää oli, että hallille on esteetön kulku, jotta poika pääsee pyörätuolissaan tarvittaessa mukaan työpaikalle.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos