Valkeakoski saa 100-vuotisjuhlansa kunniaksi oman näytelmän

Suurelle yleisölle näytelmä tulee esitettäväksi vuoden 2023 aikana.

Juhlanäytelmässä tehdasta Valkeakoskelle ovat rakentamassa Jussi Helander, Pauliina Syrjälä, Marko Itkonen, Katja Sillanpää ja Janne Kulosaari.

28.10. 9:35

Valkeakosken kaupungin 100-vuotisen taipaleen juhlistamiseksi kaupunki on tilannut paikalliselta Teatteri-illat-työryhmältä juhlanäytelmän.

Näytelmä nimeltä Tukinuitosta tuulipukuun ja Koitosta Koskiseen on humoristinen kuvaus paikkakunnan historiasta aina valkeakoskelaisista kauppalan perustamisesta tähän päivään saakka.

Näytelmä ensi-ilta nähtiin Valkeakosken kaupungin Valkeakoski-päivän juhlavastaanotolla kaupunginteatterilla. Suurelle yleisölle näytelmä tulee esitettäväksi vuoden 2023 aikana.

Historiallisten etappien ohella näytelmässä nähdään paikallisia tarinoita ja sattumuksia. Työryhmä kertoo, että viimeisten vuosikymmenten tarinat ovat syntyneet sosiaalisen median kautta kerätyistä muistoista, kun taas kauppalan ajoista on löytynyt muistiin kirjoitettuja tapahtumia, joista on dramatisoitu kohtauksia näytelmään.

Viime vuonna Teatteri-illat sai Valkeakosken kaupungin myöntämän kulttuuripalkinnon merkittävästä kulttuurin eteen tehdystä työstä.

Henkilöt

Juhlanäytelmän työryhmä

Käsikirjoitus ja ohjaus: Marko Itkonen

Rooleissa: Mira Flinkman, Ulla Huoviala-Kääpä, Marko Itkonen, Janne Kulosaari, Katja Sillanpää, Pauliina Syrjälä ja Pia Vaittinen

Valosuunnittelu ja tekniikka näytöksissä: Markku Tuomala

Lavastus: Janne Kulosaari, Marko Itkonen ja markkinointitoimisto Kyllä onnistuu

Puvustus: Katja Sillanpää

Harjoituskuiskaus ja tekninen tuki: Jussi Helander, Anssi Saarinen ja Nuutti Kurikka

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos