Työväen Musiikkitapahtuma alkaa keskiviikkona – Katso kattava listaus 50-vuotisjuhlaansa viettävän festarin ohjelmasta

Musareilla nähdään tänäkin vuonna runsas määrä artisteja, bändejä, kulttuuria ja keskusteluja. Viisikymmentä vuotta täyttävä festari ei ole unohtanut juuriaan vuosikymmenten varrella.

Työväen Musiikkitapahtumassa esiintyy tänä vuonna muun muassa Erin, Tommi Läntinen ja Herra Ylppö.

11.7. 16:00 | Päivitetty 25.7. 14:40

Tiedätkö, missä Anssi Kelan kappale Milla esitettiin ensimmäisen kerran noin 20 vuotta sitten? Vastaus löytyy Valkeakoskelta. Kela oli buukattu vuonna 2001 Työväen musiikkitapahtuman sooloprojektiin, jossa esiintyi yksi kokenut lauluntekijä ja yksi uusi lauluntekijä, kertoo festivaalin toiminnanjohtaja Marianne Haapoja.

Haapojan tehdessä esiintyjävarausta oli Kela vielä tuntematon tähti, mutta nousi hyvin pian sen jälkeen kuuluisuuteen Nummela -kappaleen myötä. Niinpä ohjelmalle alkuillaksi varattu tapahtumateltta olikin ehkä hieman yllättäen ääriään myöten täynnä.

Edeltävänä yönä sanoituksensa saanut kappale, jonka Kela esitteli nimellä Milla, sai ensiesityksensä samassa tapahtumassa. Paperille kirjoitetut sanatkin ehtivät keikan aikana hukkua, mutta löytyivät lopulta – tarinan mukaan lavan alta.

Nyt reilu 20 vuotta myöhemmin Kela palaa festarin lavalle. Sopivasti samana viikonloppuna, jolloin täyttää itse 50 vuotta - aivan kuten reippaan keski-iän saavuttanut musiikkitapahtumakin, joka juhlii tänä vuonna pyöreitä vuosia.

Festivaali järjestetään tänä vuonna 27.–31. heinäkuuta. Tapahtumatarjonnassa on tuttuun tapaan musiikkia, keskustelua ja monenlaista oheisohjelmaa. Mukana on paljon ilmaista ohjelmaa. ”On ollut tärkeä ajatus tässä toiminnassa, että mahdollisimman monella olisi mahdollisuus osallistua.”

Räsymatoista on tullut Työväen Musiikkitapahtuman tavaramerkki, niitä löytyy konserteissa penkkien päältä ja tänä vuonna muun muassa juhlanäyttelystä. Toiminnanjohtaja Marianne Haapoja kaappasi syliinsä mattopinon Musareiden uuden toimiston edustalla.

Monipuolinen ohjelmakattaus

Torstain ja perjantain iltaohjelmassa lavalla nähdään muun muassa Maija Vilkkumaa, Herra Ylppö, Ursus Factory, Irina, Olavi Uusivirta sekä Martti Servo & Napander. Hectorin ystävien kannattaa suunnata paikalle perjantaina. Artisti nähdään tänä kesänä vain Pori Jazzeilla ja Paperitorin lavalla Valkeakoskella, hieman erilaisilla kattauksilla.

Lauantaina esiintyvät Anssi Kelan lisäksi muun muassa Tommi Läntinen, Arttu Wiskari, Erin, Arppa ja Lasten Hautausmaa.

Virosta esiintymään tulee Daniel Levi -niminen yhtye. Haapoja näki bändin marraskuussa Pakkahuoneella Lost in Music -tapahtumassa ja vakuuttui bändin soitosta.

”Se on sellaista iloista, ihanaa ja tanssittavaa musiikkia. He ovat todella lahjakkaita nuoria. Musiikissa on vähän jotain ysäri- ja kasarihenkeä”

Perjantaina järjestetään myös viralliset avajaiset ja sen yhteydessä Työväen Musiikkitapahtuman 50-vuotisjuhlakonsertti. Ne ovat Musareiden omaa tuotantoa, kuten moni muukin oheisohjelma. Juhlavuoden kunniaksi ohjelmassa on haluttu vaalia työväen kulttuuriperintöohjelmaa.

”Olemme halunneet tuoda tapahtuman juuret ja sen perinteen esille tässä konsertissa.”

Vanhat toverit Ahti Jokinen ja Ilmo Korhonen esittävät vanhoja työväenlauluja ja Valkeakosken soittokuntakin on halunnut tuoda avajaisiin työväen henkistä musiikkia. Kapellimestarina juhlakonsertissa toimii muusikko ja lauluntekijä Tuija Rantalainen. Esiintyjinä ovat Eija Ahvo, Minja Koski, Heikko Salo, Mikko Perkoila ja Harri Saksala.

Mitä?

Poimintoja ohjelmasta:

Tehtaan pilli soi! Työväen Musiikkitapahtuma 50 vuotta -juhlanäyttely. Myllysaaren museossa. Avoinna 7.7.–4.9.

Kapina, koti-ikävä ja haave paremmasta – amerikansuomalaisia lauluja -konsertti. La klo 16.

Höpinätötterö-lastenorkesteri. Jaossa 500 jäätelöä lapsille. La klo 11.30.

Laulu ottaa kantaa – julkaisukonsertti. La klo 20.

TMT-Talk: Työntekijät julkisuudessa – uhreja, sankareita ja gangstereita? -keskustelutilaisuus. La klo 15.

Yöyhteislaulut Reino Bäckströmin johdolla. La klo 22

Kisällikuplettien konsertti – Laulava unioni, Erkki Saarela, Veera Railio ja Ossi Peura. La klo 13.

Koko perheen tapahtuma Tehtaan kentällä. Esiintyjänä muun muassa Sorin sirkus. Su klo 14.

Paikallista energiaa

Työväen Musiikkitapahtuma päästään pitkästä aikaa aloittamaan jo keskiviikkona. Päivän teemana on ”Paikallista energiaa”.

Sosiaalisessa mediassa järjestettiin aiemmin keväällä kilpailu, jossa yleisö pääsi äänestämään suosikkiaan. Valkeakoskelainen punk-rockia soittava bändi Nappiverkkarit voitti äänestyksen. Lavalla nähdään myös muita paikallisia artisteja ja bändejä.

Keskiviikkona alkuillasta Sananvapauden lavalla on myös ilmasta, erityisesti nuorille suunnattua ohjelmaa. Tapahtumapaikalla on muun muassa e-pelejä ja muuta toiminnallista ohjelmaa.

Paluu tehdasalueelle

Tänä vuonna Musarit järjestetään tauon jälkeen jälleen UPM:n Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon ympäristössä. Haapoja kertoo, että palaute tapahtumapaikasta on ollut erityisen hyvää. Sekin on hienoa, että ylipäätään päästään taas juhlimaan. ”Ihanaa, että saadaan nyt tehdä tapahtumaa.”

Kävijätkin ovat odottaneet festivaalia. Moni on saanut vuosien varrella tapahtumasta oikeita festariystäviä, joita nähdäänkin vain Musareilla. Välivuosien takia tapaamiset ovat jääneet.

”Eräskin soittaja sanoi, että kun ei ole nähnyt niitä ihmisiä [moneen vuoteen], odottaa nyt tapaamista.”

Osin tästä syystä festivaalialueella on tänä vuonna oma teltta seurustelua ja ruokailua varten. ”Se tulee penkkejä ja pöytiä täyteen. Uskon, että ihmisillä on sellaista sosiaalista tarvetta myöskin.”

Festarit pystyyn talkootyöllä

Vaikka festivaalialue on virallisesti tehtaan ympäristössä, levittäytyy tapahtuma muutamaksi päiväksi laajemmin kaupunkiin. ”Koko kaupunki elää”, kuvailee Haapoja.

Festarialueen välittömässä läheisyydessä sijaitsee nyt myös Työväen Musiikkitapahtuman toimisto. Uudet tilat löytyvät nyt Yhteistalosta Sääksmäentieltä.

Toimistolta voi käydä ostamassa lippuja tapahtumaan ja ilmoittautua vielä talkoolaiseksikin. Seuroillekin on vielä tarjolla talkootyötä, josta saa muiden etujen lisäksi pienen rahallisen korvauksen, Haapoja kertoo

”Hyvin pitkälle rakennetaan ja tehdään, kaikki asiakaspalvelujututkin, talkootyöllä. Aina jännittävää, tuleeko tarpeeksi ihmisiä.”

Kesätuottaja Tuomas Lehtonen autta välillä myös lipunmyynnissä Työväen musiikkitapahtuman uudella toimistolla Sääksmäentiellä.

Musareilla paistaa aina aurinko

Talkootyössä on kuitenkin myös Työväen Musiikkitapahtuman henki. Yhdessä tekemisen ajatus on säilynyt jo viisikymmentä vuotta. ”Tämä on kauhean välitön tapahtuma, voi tulla sellaisena kuin on. Se varmaan kumpuaa tästä kaupungista.”

Työväen aatettakaan ei ole vuosien varrella unohdettu. Tänäkin vuonna ilmoille kajahtavat työväen laulut perinteisessä lauantain alkuyön yhteislaulutapahtumassa.

Myös inhimillisyys on tärkeää. Se näkyy festarilipun hinnassa ja siinä, että moni tapahtuma on ilmainen.

Haapoja uskoo, että hyvä yhteishenki rakentuu paljon sen pohjalle, millainen kaupunki itsessään on ja miten se ottaa festareille saapuvat ihmiset vastaan.

”Kyllä musta tuntuu, että tämä kaupunki näyttää aina parhaat puolensa, oli sitten kyseessä musiikkitapahtuma tai joku muu tapahtuma.”

Eikä sekään varmaan haittaa, että Musareiden aikaan paistaa ihmisten mielissä kuulemma aina aurinko, ulkoisesti ja sisäisesti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos