Valkeakosken asunnoista lähes 10 prosenttia on vailla vakinaista asujaa – Tyhjien asuntojen määrä kasvaa nopeasti Suomessa: ”Erikoinen trendi”

Tyhjillään olevien asuntojen määrä on kasvanut koko 2000-luvun ajan. Pirkanmaalla pienet kunnat ovat tilaston kärjessä, mutta kasvukeskuksissa myös uudet asunnot sekä arvoasunnot saattavat jäädä tyhjilleen. Ekonomistilla on ehdotus ongelman ratkaisemiseksi.

Tyhjillään olevat asunnot voivat olla tilapäisessä käytössä esimerkiksi kakkoskotina, mutta joskus ostajan löytäminen voi olla hankalaa.

10.6. 14:45

Suomessa asunnoista jopa yli 11 prosenttia on tyhjillään. Tyhjien asuntojen määrä on kasvanut Suomessa 2010-luvun aikana. Osuuspankin asuntomarkkinakatsauksen mukaan vuonna 2010 tyhjiä asuntoja oli hieman alle 250 000. Vuonna 2021 tyhjiä asuntoja oli melkein 365 000. Trendi on selvästi poikkeava kansainvälisesti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos