Seututie 130:n eli entisen kolmostien halkomaan Säkkisaareen Valkeakoskella saattaa tulevaisuudessa nousta kerrostaloja, mutta myös rivi- ja erillispientaloja ja ehkä lähipalveluja. Alkuviikolla Valkeakosken kaupunginhallitus hyväksyi kaupungin ja turkulaisen Real Growth oy:n välisen asemakaavoituksen käynnistämissopimuksen.
Säkkisaaren asemakaavoitus käynnistyy Valkeakosken kaupungin ja Real Growth oy:n esisopimuksella: Yhtiö tavoittelee vähintään 30 000 kerrosneliömetrin rakentamista
Valkeakosken kaupungin tavoitteena on, että vähintään puolet rakennusoikeudesta on toteutunut kymmenen vuoden sisällä kaavan hyväksymisestä.
Säkkisaaren vuoden 2011 havainnekuva näytti tältä. Silloin työnimenä oli Pikku-Manhattan, mutta aika ei ollut vielä kypsä.