Sääksmäkeläinen Jussi Kuuliala haluaa suojella metsänsä Rapolan linnavuoren naapurista: ”Kunnianosoitus ja kiitos metsälle” – Poikkeuksellisessa urakassa Valkeakoskelta löydettiin liki 60 mahdollista suojelukohdetta

Viime vuonna Valkeakoskella toteutettiin pilottihanke, jossa Pirkanmaan ely-keskus kävi läpi alueen metsät ja etsi Metso-suojeluun kelpaavia kohteita. Sopivia metsiä löytyi, mutta niiden omistajat eivät ole innostuneet suojelusta sankoin joukoin – ainakaan vielä: ”Toivoisin, että metsänomistajat aktivoituisivat”, kaupungin ympäristötarkastaja Salla Syrjänen sanoo.

Sääksmäkeläinen Jussi Kuuliala toivoo, että hänen Rauttunselän läheisyydessä sijaitseva metsänsä pääsee osaksi Metso-suojeluohjelmaa. ”Alue on maisemallisesti arvokas, se näkyy selvästi Rapolanharjulle”, Kuuliala sanoo. Hänet kuvattiin pellolla, jonka reunasta metsä alkaa.

Viime vuosina Valkeakoskella on perustettu vain vähän uusia luonnonsuojelu­alueita verrattuna moneen muuhun Pirkanmaan kuntaan, kertoo kaupungin ympäristötarkastaja Salla Syrjänen.

Valkeakoski päätti puuttua epäkohtaan, sillä ympäristönsuojelun edistäminen kuuluu kuntien lakisääteisiin tehtäviin. Niinpä kaupunki toteutti viime vuonna Pirkanmaan ely-keskuksen kanssa poikkeuksellisen urakan: kaikki alueen metsät käytiin läpi ja niistä seulottiin lupaavat suojelukohteet. Hanke oli laatuaan ensimmäinen Pirkanmaalla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos