Valkeakoski alkaa etsiä uutta elinkeinojohtajaa - Uutiset - Valkeakosken Sanomat

Valkeakoski alkaa etsiä uutta elinkeinojohtajaa, jota odottaakin iso työsarka

Valintaprosessia varten nimettiin jo työryhmä, jossa ovat mukana isoimmat poliittiset ryhmät.

Tuleva elinkeinojohtaja jatkaa muun muassa Jutikkalassa sijaitsevan Pirkanmaan Portin markkinointia yrityksille. Kuva elokuulta 2018, jolloin alueen ensimmäisen yrityshallin elementtejä oli saapunut tulevalle tontilleen. Lisää yrityksiä on ollut toistaiseksi vaikea saada.

22.12.2021 6:00

Valkeakoski ryhtyy etsimään uutta elinkeinojohtajaa. Nykyinen elinkeinojohtaja Sara Tuomola on irtisanoutunut virastaan 29. marraskuuta päivätyllä kirjeellä. Viimeinen viranhoitopäivä on tammikuun lopussa.

Valkeakosken Sanomat ei vielä tiistaina tavoittanut Tuomolaa hänen kommenttiaan varten, sillä elinkeinojohtaja on vuosilomalla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos