Valkeakosken Tehtis Oy: ”Yksityisellä rahalla Tehtaan kenttä ei vaan voi pyöriä” - Uutiset - Valkeakosken Sanomat

Tehtis Oy: "Olemme jo vuosia keskustelleet kaupungin kanssa Tehtaan kentän ja koko sen alueen kehittämisestä”

”On mahdoton tehtävä, että me yksityisinä henkilöinä lyömme sinne jatkuvasti lisää rahaa pelastaaksemme mahdollisuuden pelata FC Hakan Veikkausliiga-otteluita Valkeakoskella”, sanoo Valkeakosken Tehtis Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki Kuivajärvi.

Valkeakosken kaupunki ei aio päästää Hakan kotiotteluita ensi vuonnakaan pois kaupungista ja kuululta Tehtaan kentältä. Tehtaan kentälle kaupungin rahoilla tehtävä tekonurmi-investointi on nostattanut kiivastakin keskustelua, koska kenttä on Valkeakosken Tehtis Oy:n, ei kaupungin. Kuva menneeltä syksyltä.

16.11. 16:45

FC Hakan kotikentän eli Tehtaan kentän takana on Valkeakosken Tehtis Oy -niminen yritys, joka on perustettu vuonna 2014. Kyse on pienestä osakeyhtiöstä, jonka liikevaihto on noin 50  000 euroa vuodessa. Kun kaupunki lupasi investoida Tehtaan kentälle tekonurmen ja asia tuli vasta budjettia miltei jo lukkoon lyötäessä julkisuuteen, pulpahti myös vastustusta. Kaupunkiko investoi yksityisten omistaman yhtiön kentälle?

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos