Valkeakosken kaupunki suunnittelee liikunta- ja hyvinvointimatkailun kehittämistä - Uutiset - Valkeakosken Sanomat

Näin kaupunki käyttää 180 000 euron koronarahan: Palkkaa konsultin ja selvittää, miten Valkeakoskesta voisi tulla liikuntamatkailun uusi kiintotähti

Liikunta- ja hyvinvointimatkailussa on paljon kilpailua lähikunnissa, ja siksi Valkeakoskelle halutaan löytää yleisö, johon nyt kannattaa keskittyä. Mukaan toivotaan laajaa rintamaa yrityksiä ja seuroja.

Valkeakosken kaupungin markkinointipäällikkö Petri Ahonen on yksi niistä, jotka työskentelevät hyvinvointimatkailun kehittämisen eteen. Kerhomajan ohella Kirjaksen alue on yksi Valkeakosken keskeisiä liikuntapaikkoja ja todennäköisesti myös tulevan liikuntaan liittyvän matkailun tärkeitä kohteita.

18.10. 6:00 | Päivitetty 24.10. 14:58

Vierumäki, Varala, Katinkulta… Voisiko näiden urheilun keskuspaikkojen jatkeena pian olla Valkeakoski?

Valkeakosken kaupunki on juuri saanut Pirkanmaan maakuntahallitukselta 180 000 euron avustuksen, jonka avulla on tarkoitus antaa lähtölaukaus kehitykselle kohti Valkeakosken tulevaisuutta liikunta- ja hyvinvointimatkailun kohteena.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos