Ely valitti Palmurinteen kaavasta – Vaikka yksi huutaja voitti kilpailijansa huutokaupassa jo elokuulla, ei entisen vanhainkodin kauppoja ole vielä lyöty lukkoon - Uutiset - Valkeakosken Sanomat

Ely valitti Palmurinteen kaavasta – Vaikka yksi huutaja voitti kilpailijansa huutokaupassa jo elokuulla, ei entisen vanhainkodin kauppoja ole vielä lyöty lukkoon

Entisen Palmurinteen vanhainkodin myyntiä ei ole vielä käsitelty Valkeakoskella kaupunginhallituksessa. Kohteen huutokauppa päättyi 21. elokuuta.

Palmurinteen kaava 1960-luvun alusta oli vanhentunut. Se pantiin tänä vuonna ajan tasalle. Kaupungilla on eri näkemys kuin elyllä siitä, pitääkö kaavan yltää alas maantielle asti.

1.10. 18:00 | Päivitetty 4.10. 14:07

Palmurinteen entisestä vanhainkodista ei ole vieläkään tehty myyntipäätöstä kaupungilla, vaikka huutokaupassa löytyi sille ostaja.

Maankäytön johtaja Sirpa Jokela Valkeakosken kaupungilta kertoo, että syynä odotteluun on muun muassa kaavasta tehty valitus.

”Mahdollisen ostajan kanssa neuvotellaan siitä, miten kaavavalitus vaikuttaa ostajan tilanteeseen.”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos