Pirkanmaan liitto hakee uutta maakuntajohtajaa ja aluekehitysjohtajaa - Uutiset - Valkeakosken Sanomat

Pirkanmaan liitto hakee kahta uutta johtajaa, toiseen hakuun johti irtisanoutuminen – ”Olen 100-prosenttisen varma, että tulee erittäin kovia hakijoita”

Pirkanmaan liittoa yli vuosikymmenen johtanut Esa Halme ei anna neuvoja seuraajansa paikan täyttämiseen. Maakuntajohtajan lisäksi liitto hakee uutta aluekehitysjohtajaa.

Pirkanmaan liiton maakuntajohtaja Esa Halme (vas.) ja aluekehitysjohtaja Jukka Alasentie jättävät molemmat tehtävänsä tulevina kuukausina. Liitto käynnistää johtopaikkojen täyttämisen välittömästi.

7.9. 20:00

Pirkanmaan liitto uudistuu, kun liitto saa muutaman kuukauden sisällä uuden maakuntajohtajan ja aluekehitysjohtajan.

Pirkanmaan liittoa vuodesta 2010 lähtien johtanut Esa Halme jää eläkkeelle keväällä 2022.

Aluekehitysjohtaja Jukka Alasentien 16 vuoden ura maakunnan liitossa päättyy jo vuoden 2021 puolella. Alasentie on irtisanoutunut tehtävästään 9. marraskuuta alkaen.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainokset