Näin metsiä omistetaan Pirkanmaalla - Uutiset - Valkeakosken Sanomat

Suomalaisilla perheillä on valtava varallisuus metsissä, mutta käynnissä on ”dramaattinen muutos”– jopa 30 prosenttia Pirkanmaalla myydyistä metsistä menee nyt sijoitusrahastoille

Pirkanmaan metsistä 74 prosenttia on yksityisessä omistuksessa. Suomalainen perhemetsätalous on kuitenkin murroksessa. Metsänomistus keskittyy yhä harvempiin käsiin, ja samaan aikaan sijoitusrahastot ovat tulleet apajille. Pirkanmaalla 25–30 prosenttia metsätiloista myydään nykyään sijoitusyhtiöille. Pelkona on, että päätöksenteko karkaa ulkomaille ja kasvoton omistaja hakee vain maksimaalista tuottoa metsän muut arvot unohtaen.

Pirkanmaan maapinta-alasta valtaosa on metsää, joka on tähän asti ollut lähes täysin yksityisessä omistuksessa. Suurella osalla suomalaisista on ollut pieni tilkku metsää. Nyt moni perikunta luopuu metsistään, ja omistus keskittyy isompiin yksiköihin. Myös sijoitusyhtiöt ovat kiinnostuneet metsistä ja maksavat niistä hyvän hinnan. Kuvassa Ruoveden Siikanevan sumuista metsää suojelualueen ulkopuolella.


29.7. 20:00

Pirkanmaan maapinta-alasta kolme neljäsosaa eli 947 000 hehtaaria on humisevaa vihreää kultaa.

Valtaosa Pirkanmaan metsistä on yksityisessä omistuksessa. Suomen metsäkeskuksen metsänomistustilaston mukaan maakunnassa on runsaat 43 000 metsänomistajaa: yksityishenkilöitä ja aviopuolisoita, verotusyhtymiä, kuolinpesiä ja yhteismetsää omistavien kiinteistöjen osakkaita. Heidän hallussaan on 700 000 hehtaaria metsää, mikä on 74 prosenttia maakunnan metsävarannosta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos