Talopakettien hinnat ovat nousseet merkittävästi - Uutiset - Valkeakosken Sanomat

Talopakettien hinnat ovat nousseet merkittävästi, mutta rakentajia se ei tunnu haittaavan, sillä myynti on jopa kaksinkertaistunut: "Hieman tuntuu siltä, ettei välttämättä tiedetä mihin ollaan ryhtymässä”

Talopakettien hinnat ovat nousseet merkittävästi kevään ja kesän aikana. Rajusta hinnannoususta huolimatta kauppa käy jopa ennätysvilkkaana.

Talopaketteja myydään nyt ennätystahtia siitäkin huolimatta, että niiden hinnat ovat kevään ja kesän aikana nousseet merkittävästi. Pientaloteollisuus PTT ry:n johtaja Kimmo Rautiainen kertoo, että että tänä vuonna aloitetaan noin 8500 uuden omakotitalon rakentaminen. Kasvua viime vuoteen on yli 20 prosenttia. Arkistokuva.

11.7. 17:00

Vallitseva pula sahatavarasta sekä muista rakennustarvikkeista sekä näistä johtuva hinnannousu heijastuvat hiljalleen myös talopakettien hintoihin. Vaikka hinnat ovat nousussa, ei sillä ainakaan toistaiseksi ole ollut vaikutusta kysyntää. Päinvastoin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos