Ajokorttilaki uudistui 2018, sen vaikutukset Valkeakoskella - Uutiset - Valkeakosken Sanomat

"Minimimäärä ajotunteja ei ole monelle riittävä määrä” – Valkeakosken autokoulut suhtautuvat kaksijakoisesti viime vuoden ajokorttiuudistukseen

Ajokorttiuudistus tuli voimaan vuosi sitten. Kysyimme paikallisilta autokouluilta, miten uudistus on vaikuttanut.

Viialalainen Harri Palomäki suoritti ajokortin hyväksytysti ennen uuden ajokorttilain astumista voimaan 1.7.2018. Vanhan kakkosvaiheen hän käy korvaavasti riskikoulutuksena Easy Driver -autokoululla.

10.7.2019 6:00

Viime vuoden heinäkuussa voimaan astunut uusi ajokorttilaki muutti perustavanlaatuisesti ajokortin hankkimista. Opetusuudistuksen alkuvaiheessa autokouluissa oli varsin epäselvää, mitä muutokset tarkoittaisivat käytännössä.

– Kun pakollista opetusmäärää vähennettiin ja samalla ajokoe vaikeutui, olimme kaikki odottavaisin mielin, että mitä seurauksia uudistuksella olisi, liikenneopettaja Roosa Iltanen Valkeakosken Easy Driver -autokoulusta kertoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainokset