Kortteliliiga alkaa jälleen juhannuksen jälkeen Tehtiksellä - Mukaan mahtuvat vielä niin uudet joukkueet kuin pelaajat

”Eihän missään muualla pääse harrasteporukat pelaamaan näin hienoissa olosuhteissa”, Matti Luoto sanoo.

Viimeiset kaksi vuotta Kortteliliigan on voittanut Boca Seniors.

| Päivitetty

Kortteliliiga alkaa taas kesäkuussa Tehtiksellä. Joukkueiden tulee ilmoittautua mukaan toukokuun loppuun mennessä.

Mukaan puulaakipeleihin pääsee myös yksittäiset pelaajat, joilla ei ole vielä joukkuetta. Mukaan pääsee ottamalla yhteyttä Matti Luotoon. Hän järjestää jokaiselle pelaajalle sopivan joukkueen.

”Kaikille on tähän mennessä löytynyt pelipaikka”, Luoto kannustaa.

Kortteliliigan kausi alkaa juhannukselta ja päättyy syyskuun tienoilla, riippuen siitä, montako joukkuetta saadaan mukaan. Tällä hetkellä joukkueita on noin 10.

”Toivotaan, että vielä muutama joukkue ilmoittautuisi mukaan”, Luoto sanoo.

Viime kaudelle Kortteliliiga sai mukaan kolme nuoren polven joukkuetta.

”Se on kaikkein hienointa, että juniori-iän ohittaneet tulevat pelaamaan Kortteliliigaa ja kokemaan liikunnan riemua”, Luoto iloitsee.

Kortteliliigaa pelataan hieman virallisia jalkapallopelejä helpommilla säännöillä. Käytännössä peliä pelataan puolet pienemmällä kentällä ja Tehtiksellä on aina kaksi peliä samaan aikaan käynnissä. Kentällä saa samaan aikaan olla maalivahti ja seitsemän kenttäpelaajaa. Käytössä on lentävät vaihdot, eikä paitsiosääntöä ole.

Pelaajille ei ole määritelty tasoa, eli mukaan saa tulla pelaajat aina vasta-alkajista maajoukkuepelaajiin.

”Maajoukkuepelaajia on näkynyt yksittäisissä peleissä, harmi kyllä he eivät yleensä pelaa koko kautta”, Luoto naurahtaa.

Kortteliliigaa pelaa myös muun muassa vanhoja Hakan pelaajia.

Harmillisesti firmajoukkueet jäivät Kortteliliigasta pois koronan myötä. Luoto toivottaakin firmajoukkueet erittäin lämpimästi tervetulleeksi takaisin.

Luoto muistuttaa, että Kortteliliigassa peliolosuhteet Tehtiksen kentällä ovat maan huippua.

”Eihän missään muualla pääse harrasteporukat pelaamaan näin hienoissa olosuhteissa.”

Kortteliliigan kuulumisia voi seurata heidän verkkosivuiltaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos