Maarianhamina tuntuu olevan viheliäinen paikka FC Hakalle.
Valkeakoskelaiset pelasivat saarella viime kaudella yhden kauden huonoimmista peleistään miesten jalkapalloliigassa ja hävisi 0–2. Lauantaina Hakalle olisi voinut olla tarjolla hyvin voittokin, mutta omien tilaisuuksien tuhlaaminen toi kitkerän tappion maalein 1–2 (1–1).
”Parhaimmillamme emme olleet nytkään. Nukahdus ensimmäisen maalimme jälkeen ja yhdessä kulmapotkussa toisella puoliajalla ratkaisivat. Meillä oli omat tekopaikkamme, mutta klassisesti, kun ei itse tehty, kaveri iski maalit omista harvoista paikoistaan”, FC Hakan kapteeni Niklas Friberg paketoi osuvasti pelin ison kuvan.
Hakan kannalta kohtalokkaimmat tapahtumat osuivat avauspuoliajan loppuun ja toisen alkuun. Jossiteltavaa jäi hylätystä maalista ja tuhlatusta rangaistuspotkusta.
Pätevä juniorivalmentaja opettaa suojateilleen jo nuorena, että älkää ikinä koskeko palloon vastustajan maaliviivan lähellä, jos pallo on muutenkin valmiiksi menossa maaliin.
Mikäli joku pelaaja näin maalinhimossaan tai jostain muusta syystä tekee, tuomiona on erittäin usein maalin sijaan paitsio. Juuri näin kävi FC Hakalle Maarianhaminassa IFK:ta vastaan.
Valkeakoskelaisten erinomainen kulmapotkukuvio oli onnistunut ottelussa jo kerran aiemmin 25. minuutilla. Loistavaa alkukautta pelaava Ryan Mahuta keskitti pallon takatolpalle, jossa pitkänhuiskea (198 cm) toppari Fallou Ndiaye irtosi vartijoistaan ja pukkasi avausosuman.
Kuvio toistui lähes identtisesti 40. minuutilla. Mahutan toinen täydellinen pallo leijui määrämittaisena senegalilaisen päähän ja pusku näytti painuvan taas vastustamattomasti maaliin. Logan Rogerson päätti kuitenkin tuikata jalkansa palloon maaliviivalla ja varmistaa sen painumisen verkkoon. Valitettavasti hän oli paitsioasemassa ja osuma hylättiin. Ilman uusiseelantilaisen kosketusta, maali olisi hyväksytty ja Haka olisi sillä maalilla siirtynyt 2–1-johtoon.
Toinen tärkeä hetki tuloksen kannalta oli Hakan saama rangaistuspotku 54. minuutilla, kun IFK:n maalivahti Elmo Henriksson kaatoi Rogersonin boksissa. Janne-Pekka Laineen nurkkalaukaus nousi sen verran, että Henriksson sai heittäytymällä siihen helposti kätensä väliin.
Kun valkeakoskelaisille viimeistely ei maistunut, kotijoukkue käytti oman tilaisuutensa. Timi Lahti puski kulmasta voittomaalin 64. minuutilla.
Haka teki osuman jälkeen neljä vaihtoa (Purme–Yli-Hietanen, Lescano–Whyte, Mahuta–Zarokostas, Herbert–Bah-Traore), mutta mitään huippuvaarallista se enää saanut aikaan.
Pientä jossiteltavaa jäi Oliver Whyten ihan viime hetken laukauksesta ohi takatolpan.
”Tosi suuri pettymys. Tämä oli sellainen peli, joka olisi yksinkertaisesti pitänyt voittaa”, Friberg viittasi IFK:n asemaan sarjajumbona.
”Jos jotain positiivista tästä pelistä hakee, puolustimme muutamaa tilannetta lukuun ottamatta ihan hyvin. Maarianhaminalla ei osumien lisäksi juurikaan vaarallisia tekopaikkoja ollut. Tulevissa peleissä on pidettävä huolta, että pysymme skarppina joka tilanteessa alusta loppuun”, Friberg linjasi.
Mitä tapahtui?
Vaatimaton vaihtopenkki
Haka matkusti jo ottelua edeltävänä päivänä Turkuun, jossa pelaajat saivat nukkua kunnon yöunet. Aikaisen aamuherätyksen välttäminen ei tuloksellisesti auttanut.
Hakan viime kauden suurimpia vahvuuksia olivat poikkeuksellisen monipuoliset vaihtopelaajat. Haka käänsi monta ottelua loppuhetkillä voitoksi tai tasapeliksi. Tällä kaudella vastaavaa valttia ei vaihtopenkiltä ole löytynyt. Maarianhaminassakaan yksikään vaihto ei tuonut lisäarvoa kentälle.
Yleisöä: 975.