Entisen kaatopaikan päälle rakennettu Eerolan hyppyrimäki täyttää 30 vuotta – Katso nostalgiset kuvat kansallislajin koskilaisesta kodista

Kolmekymmentä vuotta sitten mäkihypyn olympiavoittaja Jari Puikkonen arvioi vastavalmistuneen hyppyrimäen juurella, että Eerolasta on mahdollisuus ponnistaa vaikka kuinka isoihin mäkiin. Kokosimme tähän juttuun hyppyrimäeltä vuosien varrelta otettuja kuvia.

Joukkuemäen kolminkertainen maailmanmestari Jari Puikkonen seuraa, kun 7-vuotias Miikka Myller tulee hyppyrin nokalle. Kuva on otettu Eerolan hyppyrimäessä loppuvuodesta 1992.

Entisen kaatopaikan päälle rakennetun Eerolan hyppyrimäen valmistumisesta tulee tänä talvena kuluneeksi kolmekymmentä vuotta. Ensimmäiset hypyt Roukonkin hyppyrimäkenä tunnetulta paikalta laskettiin marraskuun lopulla vuonna 1992.

Noita ensimmäisiä hyppyjä oli seuraamassa mäkihypyn olympiavoittaja ja maailmanmestari Jari Puikkonen. ”Jari Puikkonen kävi katsomassa, missä on Suomen kaunein kaatopaikka”, uutisoi Valkeakosken Sanomat joulukuussa 1992.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos