Palvelujen säilyminen on tärkeää, mutta entä ne teollisuustontit?

On tärkeää käyttää kaikki keinot, joilla Valkeakosken palvelut säilyvät vaikeassa taloustilanteessa.

Valkeakoskella aiotaan hakea keskustaan lisää ostovoimaa veneilijöiden joukosta parantamalla veneilijöille tarjottuja palveluita. Valkeakosken elinkeinojohtaja kertoo, että tänä keväänä elinkeinopalveluissa on aloitettu vesistöjen kehitystyö. Sen osana kaupunki on tiedustellut Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen vesilläliikkujilta kyselyn avulla, millaisia palveluita he kaipaavat Valkeakoskelle.

Ostovoiman heikkeneminen kurittaa erityisesti pieniä yrityksiä, jotka ovat samalla niitä, jotka pitävät Valkeakoskenkin keskustan elämää täynnä ja kutsuvana. Elinvoimainen keskusta taas on yksi kaupungin käyntikortti, kun mahdolliset uudet asukkaat katselevat tontteja ja myytäviä asuntoja. On siis tärkeää, että kaikki keinot käytetään siihen, että palvelut säilyvät vaikeassa taloustilanteessa.

Samalla on sanottava, että kyllä isommassa kuvassa toiveet kohdistuvat silti Valkeakosken tyhjillään seisoviin teollisuusalueisiin. Pirkanmaan Portti valmistui vuonna 2018, ja siellä on vasta yhden yrityksen toimintoja. Mahlianmaan yritysalueen tasoitustyöt valmistuivat jo yli kymmenen vuotta sitten, eikä alueelle ole rakentanut tilojaan yksikään yritys. Yritysten kanssa käytäviä neuvotteluja ei tietenkään kerrota julkisuuteen ennen kuin yritys on siihen valmis, mutta koko Valkeakosken vuoksi täytyy toivoa, että kerrottavaa pian olisi.

Kirjoittaja on Valkeakosken Sanomien päätoimittaja

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos