Koulussa tutkitusti opinpolun nivelvaiheet, kuten siirtyminen esiopetuksesta perusopetukseen tai perusopetuksesta toisen asteen koulutukseen, ovat kriittisiä kohtia. Niissä tuki ja eri osapuolten yhteistyö on erityisen tärkeää.
Yksi tällainen hetki on siirtyminen kuudennelta luokalta seitsemännelle. Monelle koululaiselle edessä on uuteen luokkaan tai jopa uuteen kouluun ja opettajiin tutustumista. Valkeakoskella Roukon yhtenäiskoulussa tätä hetkeä on nyt tuettu jo toisena vuonna peräkkäin tuleville seiskaluokkalaisille järjestetyillä 7-messuilla. Ne ovat tueksi paitsi koululaisille, myös heidän vanhemmilleen. Koululaiset tutustuvat uusiin luokkakavereihin, ja vanhemmilla on mahdollisuus tavata toisten koululaisten vanhempia ja luoda verkostoja. Mukana on myös nuorisotoimi, joka on pitänyt huolta ikäluokan ryhmäytymisestä jo aiemmin.
Roukon henkilökunta on halunnut järjestää tässä opinpolun vaiheessa perinteisiä vanhempainiltoja laajemman tapahtuman. Tämä on varmasti ollut hyvä päätös. Kannatta myös muistaa, että syksyllä seitsemännelle luokalle menevät lapset ovat joutuneet käymään läpi yhden hyvin poikkeuksellisen kokemuksen, nimittäin etäkoulun koronaepidemian vuoksi vain muutama vuosi sitten. Kaikki tuki kaveri- ja toverisuhteiden muodostumiselle on ansaittua ja tärkeää.
Kirjoittaja on Valkeakosken Sanomien päätoimittaja.