Pääsiäisen suoma lepotauko tuntuu usein tulevan juuri oikealla hetkellä ja kovasti tarpeeseen. Tällä kertaa takana on muun muassa viime sunnuntaihin asti kiihtynyt eduskuntavaalikamppailu, joka päättyi vaalipäivän iltana Valkeakosken kannalta mainioon tulokseen: valkeakoskelaiset kansanedustajat uusivat paikkansa vallan huipulla. Kaupunkiin saatiin jopa Pirkanmaan äänikuningas, kun Pauli Kiurun äänimäärä kohosi liki 11 000:een.
Koulut ovat lomalla jo tänään kiirastorstaina, ja monelle aikuiselle muutaman päivän pääsiäisvapaa koittaa perjantaina. Valkeakoski ei kuitenkaan hiljene täysin, sillä tapahtumia riittää usealle päivälle. Kohta voi pitää jo perinteenä lapsille suunnattua Munarallia, joka järjestetään jälleen sunnuntaina 9. huhtikuuta. Pääsiäinen on seurakunnalle kirkkovuoden keskus. Valkeakoskelaisittain uutta on Sääksmäen seurakunnan Metallimessu, joka järjestetään Sääksmäen kirkossa maanantai-iltana 10. huhtikuuta.
Pitkän talven jälkeen luontokin näyttää keväisiä kasvojaan: Loppuviikolle on luvattu lähes kymmenen asteen päivälämpötiloja.
Hyvää ja rauhallista pääsiäisen aikaa kaikille!
Kirjoittaja on Valkeakosken Sanomien päätoimittaja