MIELIPIDE. Luonto on tutkimusten mukaan hyvin tärkeä ihmisen hyvinvoinnille. Puistossa tai metsässä stressitasot laskevat. Meillä on Valkeakoskella upea riippusiltojen lenkki, kaunis kanavanranta ja hienoja lenkkeilymaastoja ja uimarantoja. Valkeakosken ydinkeskusta-alue on kuitenkin ankea kivierämaa.
Tekee pahaa ajatella, millainen esimerkiksi hoivakoti Wäinämöisen ja Kanteleen ympäristö on. Vanhus, jota kukaan ei kärrää kirkonrantaan asti, saa katsella pihassa tai parvekkeella auringon porotuksessa rumaa parkkipaikkaa. Ei siinä pari kukka-amppelia auta.
Isoltasillalta Valtakadun toiseen päähän asti on pelkkää asfalttia ja kiveä. Keskustaan tarvitaan kesäisten kukkaistutusten lisäksi kipeästi lisää vehreyttä: paljon lisää puita, joiden alle varjoon voi helteellä istahtaa, ja lisää puistoja ihmisten virkistyä. Mallia taitavaan vihersuunnitteluun voisi ottaa vaikkapa Kotkan kaupungilta.
Kaupunginteatterin takana olevaan puistoonkin kannattaisi panostaa. Voisiko myös jollekin keskustan nurmikkoalueelle, esimerkiksi Lepänkorvan puistoon tai kirkon tai Waltikan rantaan, kylvää nurmikon sijaan kukkaniityn?
Kirjakselle kylvetyt luonnonkukat ilahduttivat monia, samoin Lotilan kukkaniitty. Annettaisiinko myös luonnonkukkien kukkia rauhassa syksyyn asti pientareilla niissä paikoissa, missä ne eivät estä liikennenäkyvyyttä, kuten riippusiltalenkin ja pyöräteiden varsilla? Ei niitä tarvitse parturoida vain siksi, että niin on aina ennenkin tehty. Pienillä asioilla saataisiin asukkaiden viihtyisyyttä lisättyä ja tuettua luonnon monimuotoisuutta.
Nimimerkki Kukkahattutäti