Yhä harvemmat nuoret tekevät rikoksia

28.11.2022 8:00

Viime aikoina eri puolilla Suomea on huolestuttu nuorten väkivallanteoista. Marraskuussa esimerkiksi Tampereella ovat kuohuttaneet katuryöstöt, joiden tekijöistä osa on nuoria ja joilla on kytkös myös Valkeakoskelle.

Tapahtumista voi saada kuvan, että yhä useammat nuoret syyllistyvät väkivallantekoihin. Näin ei kuitenkaan ole. Yhä harvemmat nuoret tekevät rikoksia, mutta rikoksia tekevät nuoret tekevät niitä aiempaa enemmän. Näin kirjoittaa oikeustieteen tohtori Miikka Vuorela Twitterissä. Vuorelan mukaan väkivallan määrä on ylipäätään ollut länsimaissa, myös Suomessa, laskusuunnassa jo pitkään.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos