MIELIPIDE.
Toivottomuus on valoton
tie
kohtalokas umpikuja
ihmisetön aukio
Pimeässä, vailla toveria
ei näe häivähdystäkään
toivosta.
Tämän vallitsevan marraskuun pimeyden keskellä tunnen toistuvasti (vuodesta toiseen) toivottomuutta, näköalattomuutta. Tiedän, etten ole ainoa kärsijä, mutta se tahtoo niin helposti unohtua. Kun on yksin, toimettomana ja pahimmillaan useita päiviä neljän seinän sisällä, sitä helposti kuvittelee olevansa maailmassa yksin.