Keskustelu Fortumin sijoituksesta Uniperiin käy kiivaana Suomessa, ja kuuleman mukaan myös Saksassa, mutta eri näkökulmista. Suomessa etsitään syyllisiä palon sammuttajien joukosta ja samalla unohdetaan, että ketkä veistelivät pilkkeet kunnon roihulle. Saksassa kaiketi ihmetellään, että miksi piti pelastaa suomalaisten omistama firma saksalaisten veronmaksajien varoilla.
Politiikassa muisti on tunnetusti lyhyt ja populismi roihuaa kuin maakaasu parempina aikoina. Kevään eduskuntavaaleihin on vielä matkaa, mutta nykyisen opposition on käytettävä jokainen mahdollisuus. Eikä niistä ole pulaa.
Marinin hallitus, joka aloitti aikanaan Rinteen johtamana, on joutunut kaudellaan monien vaikeiden asioiden eteen. Hankaluuksia on tullut pyytämättä, eikä loppua vielä näy. Hallitus sai kuitenkin valmiiksi sote-uudistuksen, joka edelliseltä hallitukselta jäi tekemättä. Myös maailmanlaajuinen koronapandemia hoidettiin lopulta kohtuullisen vähin vaurioin. Venäjän hyökättyä Ukrainaan tehtiin nopea esitys hakemuksesta Naton jäseneksi; siis hallituksessa, jossa on myös vasemmistoliiton edustus.
Tämä energiasotku on seurausta Venäjän sodasta ja siihen myös Fortumin pääosin omistama Uniper oli kaatua ja kaataa samalla emonsa mukana.
Uniper-kauppa tehtiin vuonna 2017, kun oli kolmisen vuotta kulunut Venäjän härskistä Krimin valtauksesta. Maassamme istui Juha Sipilän (kesk.) hallitus, jonka omistajaohjausministerinä oli Mika Lintilä (kesk.) Hallituksen ykkösketjua olivat myös ulkoministeri Timo Soini (ps., myöhemmin sin.), valtionvarainministeri ja varapääministeri Petteri Orpo (kok.) sekä ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.). Jos oikein muistan, Juha Sipilä ilmoitti hallituksensa laittavan taseen töihin.
Tiesivätkö ministerit tekeillä olleesta kaupasta? On aivan mahdotonta uskoa, että valtionyhtiöiden ”kruununjalokivi”, sen toimiva johto ja hallitus, ei olisi informoinut aikeistaan maan hallitusta. Ainakin Sipilä, Lintilä ja Soini ovat kuitenkin kertoneet toista julkisuuteen. Herrat ovat peräti ”huonomuistisia” tai sitten he eivät ministereinä hoitaneet tehtäviään.
Jos Fortum olisi tehnyt moisen kaupan enemmistöomistajan tietämättä, olisi pitänyt kutsua ylimääräinen yhtiökokous koolle, vaihtaa Fortumin hallitus ja antaa kenkää toimitusjohtajalle. Mutta kuten tiedetään, näin ei tapahtunut. Sen sijaan kaikki käyvät nyt ministeri Tytti Tuppuraisen (sd.) kimppuun.
Kirjoittaja on eläkeläinen ja entinen paikallislehden päätoimittaja Jämsänkoskelta.